Sunnuntaina elokuun 24 päivänä 1980 klo 16.00 ilmoitettiin, että HOP:n konttoriin Hämeentie 2:ssa oli murtauduttu ja pankkiholvi polttoleikkaamalla avattu. Tämä käynnisti tutkimukset, jotka päättyivät vasta kolmen vuoden kuluttua. Sarjan avausjaksossa rikosylikonstaapeli Seppo Leppänen ja kasvottomana ”valeostajana” esiintyvä Krp:n rikoskomisario kertovat siitä, miten epäilyt kohdistuivat heti kolmeen veljekseen ja miten verkko kiristyi heidän ympärillään. Pidätys tapahtui suoraan kuin amerikkalaisesta TV sarjasta, kun poliisi järjesti veljesten saaliiksi saamasta kultaerästä valeostotilanteen erääseen Turkulaiseen hotelliin.
Rikoskomisario Juha Rautaheimo sai keväällä 1988 tutkittavakseen yhden elämänsä erikoisimmista rikostapauksista, jossa Helsingin keskustassa sijaitsevissa kahdessa suuressa hotellissa sytytettiin tulipalot. Katastrofin ainekset olivat ilmassa. Jäljet johtivat nuoreen mieheen, joka oli juuri reputtanut pääsyn Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle. Ilmeisesti tästä suivaantuneena hän päätti järjestää näytelmän, jossa hän itse oli käsikirjoittaja, ohjaaja ja lisäksi myös pääosanesittäjä. Näytelmästä ehdittiin onneksi esittää vain kaksi päänäytöstä, mutta pienempiä ”sketsejä” sitäkin useampia. Pääroolia nuorimies piti koko ajan itse hallussaan.
Tarina sai alkunsa syyskuun 2. päivänä 1996, kun Turun poliisi sai ilmoituksen autosta, jota oli kauttaaltaan rikottu, sekä sisältä että päältä. Lisäksi se oli yritetty sytyttää tuleen. Pian selvisi, että auto kuului eräälle Turkulaiselle julkisuuden henkilölle. Poliisi oli osannut jo odottaa kyseistä ilmoitusta, sillä se oli aikaisemmin saanut ilmiannon, että kyseisen henkilön auto tullaan tuhoamaan lähiaikoina. Poliisin ja vakuutusyhtiöiden yhteistyön ansiosta alkoi miehen jäljiltä löytyä muitakin epäilyttäviä asioita vuosien varrelta.
Uskomaton tarina kolmesta kaveruksesta, joiden kassakaappikeikalla mikään ei mennyt toivotulla tavalla. Tapahtumapaikkana on pinta-alaltaan laaja, noin kymmenen tuhannen asukkaan pitäjä pohjoisessa ja erään sen kyläkeskuksen kyläkauppa. Kaljanhöyryinen päähänpisto murtautua tutun kauppiaan kauppaan sai yllättävän käänteen, kun pojat löysivät sen takahuoneesta kassakaapin. Epäonni oli jo tässä vaiheessa vainonnut kumppanusten puuhastelua, mutta sitten onni käänsi pojille täydellisesti selkänsä. Käräjäoikeuden puheenjohtaja olikin oikeudenkäynnin lopuksi todennut että:” tästä pojat saisivat hyvän näytöksen vaikkapa televisioon!”.
Tiistaina 10. elokuuta 1993 aikaisin aamulla löytyi Helsingissä sijaitsevasta omakotitalosta ampumalla surmattu mieshenkilö. Surma-asetta ei koskaan löydetty. Erilaisilla tutkimuksilla saatiin kuitenkin melkoinen todennäköisyys siitä, että ase oli ollut surmatun oma revolveri. Tutkimusten edistyessä epäilykset surmaajasta kohdistuivat surmatun vaimoon. Surmalle löytyi myös todennäköinen motiivi. Vaimo kuitenkin kiisti teon loppuun saakka. Tiedotusvälineet seurasivat juttua suurella mielenkiinnolla ja se sai mediassa otsikkonimen ”Unisurma”.
Tositarina miehestä, joka vuosien ajan piinasi satoja ihmisiä herjakirjein, uhkauksin ja perättömillä ilmiannoilla. Häirinnästä sai kärsiä poliitikot, Presidentti, kansakoulunopettaja ja puolustusvoimain henkilökunta. Mies eli melkoista kaksoiselämää. Päivisin hän oli tunnollinen työntekijä, mutta illat ja yöt hän keskittyi omituiseen ”harrastukseensa”. Kymmenkunta vuotta keskusrikospoliisia, suojelupoliisia ja eri kaupunkien rikospoliiseja kiireisenä pitänyt mies alkoi kuitenkin tehdä ratkaisevia virheitä, vaikka hänen toiminnallinen järjestelmällisyys oli poliisin mielestä poikkeavaa. Tapahtumat ajoittuvat 80-luvun alkupuolelle, jolloin omituinen terrorismi sai yhä uskomattomampia piirteitä.
Vuonna 1986 Helsingin poliisi alkoi saada runsaasti ilmoituksia naisilta, joiden asuntoihin oli tunkeutunut vieras mieshenkilö. Vei jonkin aikaa, ennen kuin viranomaiset alkoivat suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Tämä johtui siitä, että ilmoittaja oli yleensä ollut vahvasti humalassa eikä tarkkaan muistanut tapahtumia eikä myöskään pystynyt kuvailemaan miestä eikä sitä, miten kyseinen mies oli hänen asuntoonsa päässyt. Seuranneissa tutkimuksissa poliisi otti tarkastettavakseen muutaman ilmoittajan asunnon lukot ja havaitsikin, että ne oli tiirikoimalla avattu. Mutkikas juttu paisui ja paisui, eikä miestä saatu kiinni. Poliisi järjesti kolmen vuoden ajan laajamittaista seurantaa, jossa käytettiin mm. naispuolisia poliiseja ns. ”houkutuslintuina”. Rikospoliisin mukaan kyseinen juttu hakee kansainvälisenkin mittapuun mukaan vertaistaan.
Nainen! Onko sinulla kaipuuta yli sinisten merten, yli usvaisten pilviverhojen kohti uutta, mutta turvallista elämää minun rinnallani, joka haluan toteuttaa kaikki sinun haaveesi. Voin viedä sinut nainen uuteen elämään merien taa, jossa voin sulkea sinut ikuisesti syliini ja viedä pilvien yli katsomaan meidän onnellisten maailmaa. Vastaa pian! Ei seikkailijoille. nimim. Amorin poika. Näin kirjoitti eräs naistenhuijari Huittisten varavankilan sellissä Helsingin Sanomien henkilökohtaista palstalle ja saikin parin viikon sisällä neljätoista vastausta. Vangeille oli luvassa virkistysloma Tampereella, josta päähenkilömme lähtikin virkistäytymään omille teilleen. Hän valitsi saamistaan vastauksista muutaman potentiaalisimman.....elettiin vuotta 1987.
Pääkaupunkiseudulla tapahtui 1993 suuri määrä aseellisia ryöstöjä, jotka kohdistuivat etupäässä pankkeihin. Pian kuitenkin ryöstöissä alkoi löytyä yhteneväisyyksiä. Helsingin rikospoliisissa pääteltiin, että sama joukko on niissä takana. Siksi alettiin piirirajoista välittämättä seurata tarkasti koko pääkaupunkiseudun ryöstörikollisuutta. Kun jutut vuoden 1994 alkoivat selvitä, otettiin ne kaikki Helsinkiin tutkittaviksi. Silloin selvisi 13 rahalaitosryöstöä, 6 liikeryöstöä, 4 yösäiliöräjäytystä sekä 13 suurta murtoa. Kyseisten rikosten yhteenlaskettu arvo oli n 5 miljoonaa markkaa. Lisäksi tähän kaikkeen liittyi suuri heroiinin myynti ja salakuljetus. Kaikki rikokset tähtäsivät heroiinin rahoittamiseen. Ryöstöt ja niitä seuranneet tutkimukset saivat runsaasti julkisuutta. Liiga sai nimensä käyttämänsä pakoauton mukaan.
Joulukuun 13. päivänä 1983 ilmoitti paikallisen museon johtaja Hangon rikospoliisille, että hän oli saman kuun 1. päivänä ostanut 25.000mk:n hinnasta taulun, joka esitti Hangon satamassa olevaa ”Express” nimistä laivaa. Nopeasti kuitenkin selvisi, että aito, taiteilija Victor Westerholmin (1860-1919) maalaama teos roikkuukin erään Turkulaisen museon seinällä. Ilmoituksen perusteella jutusta alkoi selvitä yksi kaikkien aikojen laajimmista taidehuijauksista Suomessa, jota varten Krp perusti toimivan tutkijaryhmän. ”Taidekonsultti” joutui vuoden 1983 lopussa kiinni siitä, että hän myi tunnettujen taiteilijoiden maalaamaksi merkittyjä, mutta väärennettyjä tauluja, sekä tauluja, jotka hän oli merkinnyt itse maalaamikseen, mutta jotka oli maalattu Thaimaassa.
Maaliskuun kolmantena päivä 1997 keskusrikospoliisin Vaasan yksikkö joutui vaativan tehtävän eteen: selvitettävänä oli Zorron henkilöllisyys ja samalla Zorron tekemä murha. Kurikkalaisessa asunnossa oli tapahtunut henkirikos, jossa sen todennäköinen tekijä oli kirjoittanut punaisella värillä keittiön seinään ”Zorro kiitti!”. Kaikki viittasi siihen, että eronneen naisen oli tappanut miespuolinen henkilö. Nortti-aski pöydällä, kaksi tyhjää pulloa Koskenkorvaa, miesten hansikas... Kuukauden ajan kestäneen tiiviin tutkinnan jälkeen tutkijat tulivat siihen tulokseen, että surmaajan on täytynyt olla nainen. Vastassa oli todella suunnitelmallisesti ja ovelasti toimiva rikollinen.
Aurinko paistoi ja pariskunta Kurvinen oli aloittanut viikonlopunvieton jo hyvissä ajoin torstaina. Pitkän alkoholittoman kauden jälkeen he kiersivät kaupungin terasseja ja päätyivät illansuussa asunnolleen. Tuona samana iltana 20. toukokuuta 1993 poliisi sai ilmoituksen erään lähiökerrostalon asukkaalta, että Arto Kurvinen taas kerran pahoinpitelee vaimoaan. Vuorossa ollut partio sai kotihälytyskutsun ja kokeneet poliisimiehet tiesivät mitä odottaa. Samassa osoitteessa oli jouduttu pariskunnan myrskyisän yhteiselon vuoksi käymään yhdeksän kertaa lyhyen ajan sisällä. Tällä kertaa poliisien mennessä sisään asuntoon, tapahtumat siellä saivat yllättävän käänteen ja toinen poliisimiehistä joutui turvautumaan aseeseen.
22. lokakuuta 1997 kello 02.43 välitti Securitas -vartiointiliike ryöstöhälytyksen hotelli Palacesta Helsingin poliisilaitoksen hälytyskeskukseen. Paikalle lähetettiin aluksi yksi järjestyspoliisin partio, joka jo vajaan minuutin kuluttua hälytyksestä varmisti, että kyseessä oli todellinen tilanne ja antoi hälytyskeskukselle alustavasti ryöstäjän tuntomerkit ja vahvisti, että kyseessä on aseellinen ryöstö. Tieto ryöstöstä välitettiin myös rikospoliisin väkivaltarikosyksikön tutkijoille, jotka saman tien lähtivät tapahtumapaikalle. Saavuttuaan hotelli Palaceen heille selvisi, että matkan aikana oli kaksi järjestyspoliisin konstaapelia ammuttu varsin lähellä ryöstöpaikkaa. Rutiininomainen ryöstö sai järkyttävät piirteet ja tutkijoiden oli tehtävä tilannearvio uudelleen. Liittyivätkö ryöstö ja ampuminen toisiinsa vai oliko Helsingin keskustassa samaan aikaan kaksi aseistautunutta rikollista pakosalla. Käynnistyi yksi mittavimmista rikostutkinnoista Suomen poliisihistoriassa.
Aamuvarhaisella, kello viiden aikaan, soi Pirkanmaalaisella poliisiasemalla puhelin. Miesääni ilmoitti, että on sattunut kuolemantapaus. Poliisipartio meni tapahtumapaikalle, joka sijaitsi sivussa varsinaisen kirkonkylän keskustasta. Kuolemasta ilmoittanut aviomies tuli avaamaan heille oven. Hän kertoi heränneensä ja todenneensa, että hänen vaimonsa oli kuollut. Mies kertoi myös heillä olleen riitaa edellisenä iltana ja vaimo oli uhannut itsemurhalla. Hän oli yrittänyt sitä kymmenen vuotta aiemmin. Kaikki näytti päällisin puolin siltä, että vaimo oli tappanut itsensä lääkkeillä. Poliisit suorittivat paikan päällä tarvittavat tutkintatoimenpiteet ja lähettivät vainajan ruumisautolla oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin kuolemansyyn selvittämiseksi. Kun he olivat lähdössä pois, kysyi aviomies yllättäen. Mitä tutkimuksissa selvisi? Kysymys jäi vaivaamaan kokenutta poliisimiestä ja asiat saivat yllättävän käänteen.
Maanantaina 12. päivänä joulukuuta 1994 ilmoitettiin Turun yliopistollisesta keskussairaalasta Raision poliisiasemalle, että heille oli kuukautta aikaisemmin toimitettu tajuton miespotilas. Potilaan sairaanhoitajavaimo oli kertonut miehensä harrastavan sukellusta ja hän epäili tällä sukeltajantautia. Lisäksi vaimo oli kertonut miehensä käyttäneen poikkeuksellisen runsaasti alkoholia ja sokeria. Sairaalassa tehdyissä kattavissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että potilas oli saanut kehoonsa insuliinia pistoksena. Potilas, joka ei sairastanut diabetesta, kuoli sairaalassa tajuihinsa tulematta tammikuussa 1995. Miten ja kenen toimesta insuliini oli miehen kehoon saatettu, sen tutkijat joutuivat nyt selvittämään!?
19. joulukuuta 1976 Postin konttoriin Annankadulla murtauduttiin. Pankkiholvi polttoleikattiin auki. Sen enempää jälkiä jättämättä murtautujat pakenivat paikalta. Saaliin arvo oli yli neljä miljoonaa markkaa. Murto oli harvinaisen röyhkeästi tehty ja polttoleikkaustapa oli erikoinen. Jäljet johtivat tutkijat Ukiin, joka oli kovanluokan rikollinen. Niin sanotun vanhan kaartin miehiä. Mutta todisteita olettamuksien tueksi tutkijat eivät saaneet. Muutamia vuosia myöhemmin samanlaiset jäljet löytyivät Paajasen kelloliikkeestä, jonne oli murtauduttu omistajien ollessa lomalla. Saaliin arvo oli tälläkin kertaa huomattava. Liikkeestä oli varastettu yli 1,5 miljoonan markan arvosta kelloja ja muita arvotavaroita. Tälläkään kertaa tutkijat eivät saaneet riittävästi todisteita kasaan, vaikka he tiesivätkin heti sisään astuessaan, että Uki oli myös tämän keikan takana. Alkoi lähes kymmenen vuotta kestänyt kissa- ja hiirileikki.
Huhtikuun 24. päivänä 1992 eräässä helsinkiläisessä merenrantahuvilassa taloudenhoitaja oli yöllä herännyt laukausten ääniin ja juossut välittömästi talon yläkertaan, josta hän löysi iäkkään liikemiehen kuolleena, vuoteeseen ammuttuna. Tutkijat saapuivat nopeasti paikalle ja pian selvisi, että kyseessä ei ollut aivan tavanomainen tappo. Jo tutkinnan alkuvaiheessa epäilyt kohdistuivat liikemiehen suurissa rahavaikeuksissa olevaan poikaan. Poika pidätettiin ja melko pian hän antoi ymmärtää, että hän olisi sopinut isänsä palkkamurhasta kahden Venäjältä kotoisin olevan miehen kanssa. Näytti todennäköiseltä, että surmaajat olisivat Viipurista...
Helsinkiläinen, vasta 24-vuotias taksikuski, nousi otsikoihin vuonna 1992 Jollaksessa tapahtuneen vanhuksen murhan yhteydessä. Iäkäs liikemies oli ammuttu kylmäverisesti sänkyyn. Pitkällisten tutkimusten jälkeen selvisi, että taksikuski oli palkkiota vastaan suorittanut surmatyön. Hänelle luettiin syytteet murhasta ja passitettiin suorittamaan rangaistusta Helsingin lääninvankilaan. Siellä hän ei kauaa viihtynyt. Jotenkin mies sai hankittua vankilaan itselleen aseen, jolla uhaten hän pakeni yhdessä vankitoverinsa kanssa. Muutamassa päivässä vankikarkurien jäljille päästiin. Ne johtivat erään lahtelaisen lähiön kerrostaloasuntoon. Karkureiden piiritys kesti kolmatta päivää maaliskuussa 1994 ja se oli suuren luokan poliisioperaatio ja myös suuri mediatapahtuma.
Lokakuun 18. päivänä vuonna 2001 klo 9.25 poliisin väkivaltarikosyksikkö vastaanotti katoamisilmoituksen eräältä taksiyhtiöltä. Yhtiön kuljettaja autoineen oli edellisen yövuoron aikana kadonnut. Poliisin saamien tietojen mukaan kuljettajan viimeinen ajo oli suuntautunut kohti Lahtea. Tämän jälkeen hänestä ei ollut enää havaintoja. Puhelinoperaattorilta saatujen teletunnistetietojen perusteella etsinnät keskitettiin Salpakankaalle. Kello 17.34 etsinnät johtivat tulokseen kun paikallinen poliisipartio löysi kadonneen taksin ja kuljettajan Sykekadulta Lahdesta. Kuljettaja oli surmattu raa'asti ampumalla. Autosta löydettyjen hylsyjen perusteella surma-ase määriteltiin tsekkiläiseksi CZ-75-merkkiseksi pistooliksi, jonka perusteella tutkijat lähtivät jäljittämään murhaajaa.
Keväällä 1984 neljä urheilijanuorukaista loikkasi Eestistä Suomen kautta Ruotsiin. Heille myönnettiin siellä turvapaikkaoikeus ja lehdistö teki heistä sankareita. Vajaan vuoden kuluttua siitä, käveli kaksi siististi pukeutunutta nuorehkoa herrasmiestä keskellä päivää määrätietoisin askelin kohti Aleksanterinkadulla sijaitsevaa kultasepänliikettä. He kaivoivat kassista aseet esille ja menivät sisälle liikkeeseen. Miehet ryöstivät liikkeen röyhkeästi konepistoolilla uhaten ja pakenivat juosten paikalta. Saaliin arvo oli yli 1,4 miljoonaa markkaa. Käynnistettiin mittava tutkinta, mutta jo seuraavana aamuna hälytyskeskus ilmoitti ryöstöjaoksen komisarion puhelimeen, että Pohjolankatu 1:ssä HOP:n konttorissa on samanlainen ryöstö meneillään. Kaksi siististi pukeutunutta miestä oli ryöstämässä pankkia ja siellä oli ammuttu. Käynnistyi maanlaajuinen ajojahti, jota media seurasi herkeämättä.
Kesäkuussa 1986 sai Helsingin rikospoliisin petostoimisto tutkintapyynnön vakuutusyhtiö Fennialta. Yli 300 000 markan arvoiset erikoisvalmisteiset elokuvakamerat olivat kadonneet matkalla Helsingistä Tukholmaan. Katoamiseen liittyi outoja epäselvyyksiä ja kamerat oli vakuutettu vain muutamia kuukausia aiemmin suuresta summasta. Tutkinnan edetessä alkoi selvitä myös erittäin harvinainen huijaus, jossa juuri lentolupakirjan saanut mies ilmoitti vakuutusyhtiölle kärsivänsä lentopelosta. Vakuutuksen perusteella hän oli saanut vakuutusyhtiöltä kertakorvauksena 350.000 markkaa. Jutun tutkijoille alkoi paljastua taustalta järjestelmällinen ja laajamittainen huijaus, joka ulottui neljään eri vakuutusyhtiöön.
Torstaina iltapäivällä 24. elokuuta 1995 ilmoitettiin erään pikkukaupungin poliisiasemalle, että parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, omakotitalossa asunut pariskunta oli löydetty surmattuna. Mies löydettiin kuolleena olohuoneen lattialta rikotun ikkunan vierestä ja hänen vaimonsa ammuttuna makuuhuoneestaan. Surmailtana oli Porin hälytyskeskus saanut puhelun kyseisestä asunnosta, mutta ennen kuin soittaja oli ehtinyt pyytää apua, oli hänet surmattu. Laajamittaiset tutkimukset käynnistettiin välittömästi ja näytti siltä, että surmaajalla oli viiden päivän etumatka. Tutkijoille alkoi nopeasti selvitä, että traaginen tapahtumaketju oli mitä ilmeisimmin saanut alkunsa kadonneesta kultakellosta ja ranneketjusta. Tutkintaa, sekä tekijän pakoa ympäri Suomea seurattiin valtakunnallisissa uutisissa päivittäin.
Vuonna 1994 lehdistö kirjoitti suurin otsikoin Espoossa tehdystä ensimmäisestä isosta LSD -takavarikosta Pohjolassa vuosikausiin. Tutkinta lähti käyntiin aivan sattumalta eräänä iltana Espoossa, kun huumepoliisin partio huomasi huumeiden salakuljetussarjasta tuomitun miehen ajavan autiotalon pihaan. Autiotalo sijaitsi aivan Espoon poliisiaseman vieressä. Talo laitettiin tarkkailuun ja paikalle hälytettiin lisää poliiseja. Mies lähti tuntia myöhemmin talolta ja käynnistyi takaa-ajo, jonka lopuksi mies saatiin kiinni ja pidätettiin. Autiotalo tutkittiin ja sieltä löydettiin pingviinikuvioisia arkkeja, joissa oli yli 2 000 kpl LSD -lappua. Tutkinnan aikana selvisi, että mies ja hänen serkkunsa olivat organisoineet suuren luokan huumeidensalakuljetusrenkaan. Nuoret serkukset olivat päättäneet tehdä helppoa rahaa, mutta urakehitys ei sujunut aivan poikien toivomalla tavalla.
Tiistaiaamuna, kello 9.39 Hausjärvellä oli postipankin eteen ajanut Saab-merkkinen auto. Autosta oli noussut mies, joka oli kävellyt haulikon kanssa sisälle postiin. Kuljettaja jäi autoon odottamaan. Haulikkomies ryösti postin ja käveli rauhallisesti takaisin autoon. Saab siirtyi hieman eteenpäin samassa rakennuksessa sijaitsevan pankin kohdalle. Ryöstäjä nousi uudestaan autosta ja käveli haulikon kanssa tällä kertaa sisälle pankkiin. Ryöstöjen jälkeen miehet ajoivat pois yli 140 000 markan arvoisen saaliin kanssa. Tämä tapahtui vuonna 1993, jolloin Uudellamaalla koettiin melkoinen pankkiryöstöaalto. Tutkijat löysivät ryöstöistä runsaasti yhteisiä piirteitä, mutta lopulliseen läpimurtoon tutkinnassa ei vain päästy. Vaikutti kuitenkin siltä, että ryöstöjen takana näytti olevan rikollisorganisaatio, jonka huipulla joku käytti ehdotonta käskyvaltaa, mutta kukaan ei tuntunut tietävän kuka tämä tuntematon mies oli.
Perjantaina 24. elokuuta 2001 klo 17.59 tuli Kanta-Hämeen hätäkeskukseen puhelu, jossa hätääntynyt naishenkilö kertoi, että hänen miestään on ammuttu päähän. Nainen kertoi olevansa Lopen Läyliäisissä, mutta kun tämä yritti kertoa tarkempaa sijaintiaan, puhelu hätäkeskukseen katkesi kesken lauseen. Hätäkeskuksen päivystäjä lähetti paikalle sairasautoja ja Riihimäen poliisi aloitti välittömästi asian selvittelyn, mutta koska hätäpuhelua ei pystytty tarkasti paikantamaan, eikä ketään tullut ambulansseja vastaan, naisen ja hänen miehensä etsintä jouduttiin keskeyttämään lopulta tuloksettomana. Pari päivää myöhemmin naisen auto löydettiin Espoosta, vanhalta käytöstä poistetulta kaatopaikalta. Autosta löytyi verijälkiä. Löytö käynnisti laajamittaisen poliisioperaation mahdollisen henkirikoksen ja sen tekijöiden selvittämiseksi.
Lokakuun 31. päivänä 1990 aamuyöllä kello 03.00 räjäytettiin ravintola Buffalo Beef Espoossa. Ravintola tuhoutui täysin ja vaurioitti samassa talossa toimivaa autoliikettä. Juuri ennen räjähdystä ravintolan edustalla oli nähty Range Rover merkkinen auto, jonka ravintolan omistaja oli ilmoittanut varastetuksi. Kyseinen auto löytyi räjähdyksen jälkeen poltettuna pienen metsäautotien päästä. Suomessa harvinaisen räjäytystuhotyön tutkinta muodostui hankalaksi, sillä kenelläkään ei tuntunut olevan mitään motiivia ravintolan räjäyttämiseksi. Vakuutusyhtiöt, joille tapaus tiesi melkoista laskua, lupasivat palkkion sille, jonka tietojen perusteella tekijä tai tekijät saataisiin kiinni. Kuka ja miksi? Näihin kysymyksiin Espoon rikospoliisin väkivaltajaoksen tutkijat halusivat vastauksen.
Perjantai aamupäivällä 19. tammikuuta 1996 Malmin poliisitalolle tuotiin varastetuksi ilmoitettu Saab- merkkinen henkilöauto. Auto oli löytynyt samaisena aamuna klo 08.00 Helsingin Tapulikaupungista erään kadun varresta. Malmin poliisin tekninen tutkija alkoi hakea autosta mahdollisia varkaan jättämiä jälkiä. Avatessaan takaluukun oli tutkijan hämmennys melkoinen, kun hän huomasi tiukkaan pakatun ison mustan jätesäkin, josta pilkotti miehen jalka. Varastetun auton tutkinta muuttui murhatutkimukseksi. Auto siirrettiin tarkempiin tutkimuksiin Pasilan poliisitalolle, jossa nopeasti selvisi, että vainaja oli poliisille entuudestaan tuttu John Walker -niminen mies. John Walker oli päässyt vankilalomalle vain päivää aiemmin ja saapunut junalla Helsinkiin. Vaikka vainajan henkilöllisyys ja ilmeinen kuolinaika oli tiedossa, olivat tärkeimmät kysymykset täysin vailla vastauksia; miksi John Walker oli surmattu, missä se oli tapahtunut ja ennen kaikkea, kuka tai ketkä olivat tekijät?
Torstaina 12. syyskuuta 2002 klo 23.30 tuli vartiointiliikkeen puhelimeen viesti, joka ilmoitti, että Pirkanpohjan taidekeskuksessa Ähtärissä oli murto käynnissä. Vartija oli paikalla viidessä minuutissa, mutta varkaat olivat ehtineet kadota. Hyvin nopeasti selvisi, että gallerian seiniltä oli anastettu yhdeksän teosta, mukana mm. Picasson ja Dalin tauluja. Tapaus vaikutti mysteeriltä. Varas tai varkaat olivat tienneet hyvin tarkkaan, mitä he olivat hakemassa ja olivat iskeneet juuri silloin, kun vartija oli kaikkein kauimpana taidekeskuksesta. Varastetut taulut olivat isoja ja painavia, eikä niitä ollut helppo saada muutamassa minuutissa irti raskaista ripustuksistaan. Tästä huolimatta tekijät olivat hävinneet paikalta jälkiä jättämättä. Alavuden poliisin tutkijat joutuivat suuren urakan eteen, jossa nopeus oli ratkaiseva tekijä, sillä varastettujen taulujen myyminen Suomessa oli lähes mahdotonta. Näytti siltä, että arvotauluja oltiin viemässä kovaa vauhtia rajojemme ulkopuolelle.
Tiistaina tammikuun 12. päivänä 1993 kello 09.16 tapahtui Vantaan Kaivokselan postikonttorissa törkeä ryöstö. Sisälle konttoriin oli kävellyt kaksi naamioitunutta miestä, joista toinen oli hypännyt pakettitiskin yli ja kerännyt rahat, toisen uhkaillessa virkailijoita Jatimatic-konepistoolilla. Ryöstäjät pakenivat juosten paikalta. Saaliikseen he saivat parikymmentä tuhatta markkaa. Harvinainen ja erittäin vaarallinen ase herätti tutkijoiden huomion. Ennen, kuin tutkinta pääsi kunnolla edes alkuun, alkoi uusia ryöstöjä tapahtua eri puolilla pääkaupunkiseutua. Ryöstöjen samankaltaisuudesta, erikoisesta aseistuksesta, ajoituksesta sekä rikospaikalta taltioidusta teknisestä materiaalista voitiin jo varhaisessa vaiheessa päätellä, että ryöstöihin syyllistyi samat tekijät. Myöhemmin tutkijoille selvisi, että idea postiryöstöihin tuli ryöstäjille siitä, kun toinen tekijöistä oli saanut kotiinsa Postin mainoksen, jossa luki: Mieti, minkä konttorin ovea raotat!
Elokuun 20. päivänä 1989 katosi kotoaan Rovaniemeltä neljäkymmentäyhdeksänvuotias Lapin keskussairaalan patologian osaston erikoislääkäri Andrew Kulanga. Vaimon kertoman mukaan hänen miehensä oli matkustanut entiseen kotimaahansa, Sri Lankaan, osallistuakseen maan poliittiseen toimintaan. Myöhemmin paikallisessa sanomalehdessä, Lapin Kansassa, oli kuolinilmoitus, jossa kerrottiin miehen saaneen surmansa Sri Lankassa väkivaltaisissa olosuhteissa. Alun perin harmittomalta vaikuttanut katoaminen alkoi muodostua monimutkaiseksi rikostutkinnaksi, sillä tutkijat huomasivat, että monissa katoamista koskevissa tiedoissa oli suuria ristiriitaisuuksia. Tutkijoille alkoi pikkuhiljaa muodostua se käsitys, ettei Andrew Kulanga ollut alun perinkään poistunut Rovaniemeltä elävänä.
Kari "Kiduttaja" Pulkkinen oli hankkinut lisänimensä itselleen Ruotsissa, 1980-luvulla. Siellä toimiessaan hän oli uhkailut ja pahoinpidellyt liigan muita jäseniä pakottaakseen heidät mukaan ryöstöihin. Kiduttaja Pulkkinen oli tuomittu teoistaan Ruotsissa ja Suomessa kaikkiaan 13 vuodeksi vankilaan. Kun hän oli vapautumassa Kestilän varavankilasta1994, näytti siltä, että hän oli luomassa isoa verkostoa, jonka tarkoituksena oli tuoda kovan luokan huumeita Hollannista Suomeen. Helsingin huumerikosyksikkö iskeytyi Pulkkisen kannoille kun hän vapautui vankilasta. Huumerikosyksikön tutkijoille alkoi melko nopeasti selvitä, että Pulkkinen oli rekrytoimassa toimintaansa mukaan myös sellaisia henkilöitä, joilla ei ollut huumetaustaa ja jotka eivät olleet ennestään poliisin tuttuja. Pulkkinen tuntui kuitenkin olevan askeleen edellä tutkijoita. Heroiinia ja amfetamiinia alkoi liikkua Suomen katukaupassa huomattavia määriä.
Keskiviikkona 13. Joulukuuta 1989 tapahtui Helsingin Merihaassa henkirikos, jonka kohteeksi joutui eräs Verohallituksen verotarkastaja. Teko tapahtui keskellä päivää pysäköintihallissa, eikä sille ollut silminnäkijöitä. Verotarkastaja oli pysäköinyt autonsa ruutuun numero 384 ja oli nousemassa ulos autostaan, kun hänen kimppuunsa hyökättiin. Raakaa väkivaltaa käyttäen hyökkääjä surmasi verotarkastajan tämän auton viereen. Murhaaja yritti lähteä paikalta uhrin autolla, siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä tämä ei löytänyt auton käsijarrua vapauttavaa laitetta. Tekijä katosi nopeasti sokkeloiseen Merihakaan ja jätti jälkeensä vain valkoiseen muovipussiin verhotun verisen lekan. Oliko motiivina kosto verottajalle, ryöstö vai jokin muu, siihen väkivaltarikostutkijat halusivat saada vastauksen?!
Perjantain 12. maaliskuuta 1993 Jämsänkoskelaiseen Kansallis-osakepankin konttoriin ilmestyi ryöstöaikeissa mies sinisissä haalareissaan. Mies oli vetänyt kasvojensa eteen pipon, johon oli tehty silmänreiät. Kädessään hänellä oli ryppyinen K-kaupan muovikassa. Mies ryntäsi ensimmäiselle kassalle, mutta asiat eivät sujuneetkaan tämän toivomalla tavalla. Ryöstö oli menossa jo heti alkumetreillä pieleen, mutta lopulta epätoivoinen ryöstäjä sai kuitenkin saaliikseen lähes 100 000 markkaa. Hän pakeni juosten pankista ja syöksyi sisään valkoiseen Ford Fiestaan, joka oli odottanut häntä kulman takana. Useat sivulliset tekivät tarkkoja havaintoja rikospaikalta ja sen läheisyydestä. Tutkijat löysivät nopeasti valkoisen ryöstössä käytetyn Ford Fiestan ja pääsivät sitä kautta poliisille entuudestaan tutun kolmikon jäljille. Koska ryöstölle ei saatu teknistä näyttöä, joka olisi sitonut ryöstökolmikon tekopaikalle, käyttivät tutkijat hyvin poikkeuksellista merkintäkuulustelumenetelmää tapauksen ratkaisemisessa.
Operaatio Jalka: 17. marraskuuta 1993 Helsingin pelastuslaitoksen sukeltajakurssi oli suorittamassa koulutukseensa liittyviä sukelluksia Kauppatorin tuntumassa sijaitsevassa Viron-altaassa. Olosuhteet olivat ankeat. Ilma oli jäätävän kylmä, oli pimeää ja meriveden lämpötila oli puolitoista asteista. Eräs palomiehistä törmäsi altaan pohjassa, noin 7-metrin syvyydessä ihmisen jalkaan. Aluksi sukeltaja luuli, että kyseessä oli kouluttajien järjestämä julma pila. Mutta jalka osoittautuikin lopulta aidoksi. Edessä oli uraa uurtava tutkimus, jossa pyrittiin selvittämään kenelle jalka kuului ja mitä oli tapahtunut?! Vankilapako: 25. huhtikuuta 1996 tapahtui Helsingin keskusvankilassa poikkeuksellinen vankilapako. Siinä kaksi miestä avusti kolmannen miehen pakoon vankilan muurien yli. Toinen avustajista oli samassa vankilassa taposta tuomiotaan istunut rangaistusvanki, joka oli päässyt edellisenä päivänä vankilomalle. Seuraavana aamuna hän jo kuitenkin palasi vankilan muurien ulkopuolelle autonkuljettajansa kanssa. Avustajat yrittivät ensin heittää aseen toverilleen muurin yli, mutta se jäi roikkumaan piikkilankaan. Hetkeä myöhemmin avustajat antoivat merkin ja mies kiipesi muurin päälle alumiinitikkaiden avulla. Tällöin hälyttimet laukesivat. Käynnistyi vauhdikas ja vaarallinen tapahtumasarja.
Tiistaina 16. heinäkuuta vuonna 2002 kello 06.45 ajoi eräs mieshenkilö autollaan kohti Helsingin keskustassa sijaitsevaa työpaikkaansa. Hän oli lähtenyt työmatkalleen Ruskeasuolta, noin kolme kilometriä keskustasta sijaitsevalta siirtolapuutarhamökiltään. Käännyttyään Mannerheimintieltä Pohjoiselle rautatiekadulle ja jäätyään odottamaan hotelli Helkan kohdalle liikennevaloihin, hänen Opel Kadett Caravan -merkkinen autonsa räjähti. Räjähdys oli niin voimakas, että se tuhosi auton lähes täydellisesti ja aiheutti huomattavaa vahinkoa myös lähiympäristössä. Kuljettaja kuoli silmänräpäyksessä. Lehdistö ehti jo arvailla räjähdystä poliittiseksi, uskonnolliseksi, terrorismiakaan unohtamatta.
Eräänä lokakuun yönä vuonna 1991 Pia-niminen tyttö lähti liftaamaan Seinäjoelta kotiinsa. Perille hän ei koskaan päässyt, sillä seuraavana päivänä hänen ruumiinsa löytyi Vaasan edustalla olevalta merialueelta. Eläkkeellä ollut kalastaja oli ollut kokemassa verkkojaan Vassorinlahdella Kyrönjoen suulla, kun hän oli kiinnittänyt huomionsa vedessä kelluvaan myttyyn. Lähempi tarkastelu paljasti mytyn ihmisen ruumiiksi, jolla oli päällään sininen farkkutakki. Kalastaja kiinnitti ruumiin takista verkon kohoon ja souti hakemaan apua. Palattuaan apuvoimien kanssa paikalle ei ruumista näkynyt missään. Pitkien etsintöjen jälkeen se löytyi noin kilometrin päästä alkuperäisestä löytöpaikastaan verkonkohon ansiosta. Löytö käynnisti erityisen vaativan ja pitkäjänteisen rikostutkinnan, jonka aikana toinenkin Pia- niminen liftarityttö ehti löytyä kuolleena.
2.1 KAKSOISVELJESTEN KUOLEMA: Talvella 2003 Raahen seudulla, Pohjoispohjanmaalla, tapahtui kaksi hyvin samankaltaista liikenneonnettomuutta, joissa 70 - vuotiaiden kaksosten kohtalot kietoutuivat toisiinsa harvinaislaatuisella tavalla. Onnettomuudet olivat niin epätavallisia, että ne huomioitiin laajalti myös ulkomaisessa lehdistössä. 2.2 SUKELTAJA: Eräässä Helsinkiläisessä kaupunginosassa sijaitsevan kadun varrella tapahtui muutaman kuukauden aikana useita tulipaloja. Palot olivat hyvin samantyyppisiä. Palojen määrä kiihtyi ja alueen asukkaat alkoivat hermostua. He alkoivat tarkkailla alueella liikkuvia ihmisiä ja samalla myös naapureitaan. Yhden kellaripalon aikana taloyhtiön pihamaalla asukkaiden huomio kiinnittyi mieheen, joka vaikutti jotenkin epäilyttävältä. Asukkaat kutsuivat poliisit paikalle ja mies otettiin kiinni. Miehen kuulustelut aloitettiin, ja pian hänen taustaltaan alkoi paljastua varsin uskomattomia asioita.
Marraskuun 29. päivänä 1980 poliisit astuivat Turun Itäisellä Pitkäkadulla sijaitsevan kerrostalon porraskäytävään. Käytävän seinillä oli verijälkiä ja muita kamppailun jälkiä. Jäljet johtivat portaita pitkin kellarin käytävälle, jossa makasi vaalea nuori nainen. Nainen oli tajuton ja hänen alaruumiinsa oli paljaana. Uhri kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi ja poliisi eristi alueen tarkempia tutkimuksia varten. Pahoinpitelyn vuoksi uhri vammautui pysyvästi ja tutkimukset junnasivat paikallaan. Sitten, lähes kymmenen vuoden jälkeen tutkinta sai uuden käänteen ja tekijä pidätettiin. Naisen epäonni kuitenkin jatkui. Hänet löydettiin pyykinpesukoneen alle menehtyneenä eräästä Turun Runosmäessä sijaitsevasta kerrostalohuoneistosta. Tapaus näytti lavastetulta henkirikokselta.
Eräänä yönä tammikuussa vuonna 2005 vuorossa ollut komisario otti vastaan katoamisilmoituksen, jossa väitettiin Taisto Elo- nimisen miehen olevan kateissa. Taisto ei ollut ilmaantunut aamulla keskustassa sijaitsevalle työpaikalleen, eikä hän ollut vastannut koko päivänä puhelimeen. Huolestuneet sukulaiset olivat menneet huoltomiehen avustuksella Taiston asuntoon ja löytäneet sieltä hänen avaimensa ja käsipuhelimensa. He tiesivät, että Taisto Elo oli tavannut edellisenä päivänä töiden jälkeen lapsuudenaikaisen ystävänsä Helsingin keskustassa sijaitsevassa Cafe Strindbergissä. Pian kävi ilmi seikkoja, joiden perusteella poliisi alkoi epäillä, että katoamisen taustalla olisi henkirikos.
5.1 SIKAHUIJAUS: Maa- ja metsätalousministeriön oikeus- ja talousasioiden yksikkö teki Helsingin poliisilaitokselle heinäkuussa vuonna 1999 tutkintapyynnön. Se oli alkanut epäillä usean Turun seudulla asuvan henkilön saaneen vuosien ajan perusteetonta teuraseläintukea. Tuki on tarkoitettu lihanostajille ja teurastajille, jotka hakevat kuukausittain tukea ja maksavat sen teuraseläimiä kasvattaville viljelijöille, joilta ovat eläimiä ostaneet. Epäillyt henkilöt olivat kolmen vuoden ajan tekeytyneet lihanostajiksi ja ilmoittaneet tekaistuja tietoja teuraseläinten määristä. Rahaa oli ehtinyt virrata jo miljoonia, ennen kuin rikollisten jäljille päästiin. 5.2 AIVOVAURIOJUTTU: Tammikuussa vuonna 2000 nuori helsinkiläismies löydettiin tajuttomana lenkkipolun varrelta. Mies vietiin sairaalaan ja hänellä todettiin jonkinasteinen aivovaurio. Kuukauden kuluttua onnettomuudesta vakuutusyhtiö sai korvaushakemuksen, mutta pian ilmeni että kaikki ei ollut aivan kohdallaan.
Lokakuun loppupuolella vuonna 2003 ruotsalainen nuori nainen teki Tukholman poliisille katoamisilmoituksen poikaystävästään Volkanista. Tieto välitettiin myös Helsingin rikospoliisille, koska tiedettiin Volkanin oleskelevan Helsingissä lapsuudenkaverinsa Jannen luona. Aluksi turkkilaista syntyperää olevan Volkanin katoamista tutkittiin normaalina katoamistapauksena, mutta pian kävi ilmi seikkoja, joiden perusteella tutkinta muuttui murhan esitutkinnaksi. Poliisin saamien tietojen perusteella oli selvää, että teko liittyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Elokuussa vuonna 1980 poliisi sai hälytyksen Itä-Helsingin Tuukkalantiellä sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Asunnolla oli vastassa 37 -vuotias mies, joka osoitti poliisille vaatehuoneessa makaavan puolialastoman naisen ruumiin. Kuollut nainen oli miehen 36 -vuotias avovaimo. Nainen oli kääritty osittain villamattoon ja tältä puuttui yksi etuhammas. Perheen isää epäiltiin surmaajaksi, mutta todisteita ei löytynyt riittävästi ja mies vapautettiin. Juttu kirjattiin tapaturmaksi. Kymmenen vuotta naisen kuoleman jälkeen, nuorehko henkilö otti yhteyttä poliisin päivystykseen ja toivoi, että hänen äitinsä tapaturmainen kuolemansa tutkittaisiin uudestaan. Soittaja oli varma, että tapahtumaan liittyy rikos. Poliisi tapasi soittajan, jolloin varmistui, että kyseessä oli yksi vuonna 1980 kuolleen naisen lapsista. Tästä käynnistyi murhatutkimus, jonka saldona lopulta kirjattiin yksi surmattu nainen, neljä miestä ja koira.
1990-luvun alkupuoliskolla Oulussa paljastui kaksi väkivaltaista tekoa, jotka aluksi vaikuttivat olevan täysin erillisiä tapauksia. Syyskuun puolessa välissä vuonna 1994 haukiputaalainen marjastaja löysi Oulun pohjoispuolelta naisen ruumiin. Se makasi syrjäisen metsäautotien päässä, sammalilla peitettynä. Ruumis tunnistettiin ja kävi ilmi, että se kuului lähes kaksi vuotta aiemmin kadonneelle henkilölle. Lähes vuotta aikaisemmin, huhtikuun alussa vuonna 1993 poliisille oli ilmoitettu, että Oulunsalon Hylkykarista on löytynyt taksiautoilijan ruumis. Edellisenä iltana ajovuorossa ollutta 59-vuotiasta taksikuskia oli ammuttu pienikaliiperisella käsiaseella päähän. Auton ovet olivat lukitsematta ja taksamittarissa oli lukemat 139 markkaa. Kaikki viittasi siihen, että kysymys ei ollut itsemurhasta. Poliisitutkinnan edetessä näiden tapausten taustoilla katsottiin olleen kuitenkin paljon yhteisiä piirteitä. Pian epäilyt kohdistuivat oululaiseen pariskuntaan, jonka yhteinen taival oli ollut vähintäänkin tapahtumarikas.
KYLÄKAUPAN JOULU: Keskisessä Suomessa, syrjäisellä kylällä oli pieni kyläkauppa. Leskeksi jäänyt omistaja oli laittanut sen myyntiin, mutta ostajia ei alkanut kuulua. Vihdoin innokas ostajaehdokas ilmaantui. Nyt kauppiaan eläkepäivät olivat pelastetut. Vai olivatko? Kauppiaan epäonneksi ostajakandidaatti oli juuri vankilasta vapautunut ja korviaan myöten veloissa oleva huijari. LAINAHUIJARIT: Kun Suomi vuonna 1992 taistelee laman kourissa, kaksi huijaria saavat taivuteltua suomalaisia yrittäjiä sijoittamaan suuria summia Lontoossa sijaitsevalle sijoitusyhtiölle siinä uskossa, että yrittäjille taattiin etumaksun suorituksen jälkeen miljoonien markkojen halvat lainat. Epäileville lainanhakijoille huijarit esittelivät mm. Yhdysvaltain silloisen presidentin George Bushin allekirjoittamaa kirjettä, jossa hän kuvaili arvostavansa yrityksen tekemää työtä. "Päämäärämme - tärkein päämäärämme on käsillä. Te teette loistavaa työtä" kirjeessä sanottiin.
Vuodenvaihteen tienoilla 1985-86 paljastui Tornion idyllisessä rajakaupungissa uskomaton rikosvyyhti. Paikkakunnalla hyvin tunnettu ja arvossa pidetty saarnamies, jota "postiherraksikin" kutsuttiin, pidätettiin omaan postiinsa kohdistuneesta ryöstöstä ja petoksesta. Näitä tutkittaessa alettiin selvitellä miehen muita tekemisiä, joista päällimmäisenä hänen vaimonsa tapaturmainen kuolema noin kahdeksan vuotta aiemmin. Marraskuun 10. päivän aamuna vuonna 1977 mies oli soittanut hätäkeskukseen ja kertonut vaimonsa saaneen sähköiskun silitysraudan johdosta. Nainen kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Tapaturmaisen kuoleman tutkinta päätettiin avata uudelleen ja pian asian selvittely vaihtui murhatutkimukseksi.
Lokakuussa 2005 Helsingin väkivaltarikosyksikkö sai vihiä uudesta, tuoreesta paritusrenkaasta. Helsinkiläisissä yksityisasunnoissa oli pitkästä aikaa alkanut paritustoiminta, jota kaikesta päätellen johdettiin Virosta käsin. Prostituoidut olivat virosta tuotuja naisia ja heitä kaupiteltiin Sihteeriopiston internet-sivustolla. Kerrottiin, että naisilla teetettiin pitkää päivää, heiltä oli otettu sekä passit että suurin osa ansaituista rahoista pois. Yksi prostituoiduista kiinnitti erityisesti poliisin huomion. Suomen poliisi lähetti hänestä selvityspyynnön Viroon. Pian Viron poliisi otti yhteyttä ja kertoi että Tartosta olisi kadonnut tuntomerkkeihin sopinut nainen. Kadonnut oli lievästi kehitysvammainen. Naisen asuttaman asunnon ovea oli pidetty jatkuvasti lukossa ja avaimet olivat olleet hänen asuintoverillaan. Nainen ei ollut kertaakaan päässyt ulos asunnostaan.
Kesällä 2008 Porvoon Tolkkisissa ongella ollut pariskunta havaitsi rantavedessä kelluneen vainajan ja ilmoitti siitä poliisille. Ruumis kuljetettiin oikeuslääketieteen laitokselle tarkempiin tutkimuksiin, jossa selvisi, että nainen oli joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi julkaisi tuntemattomasta vainajasta tiedotteita, joiden perusteella heihin otti yhteyttä pariskunta, joka kertoi tehneensä kauppaa Vallilan siirtolapuutarha-alueella sijaitsevasta mökistä erään helsinkiläisen kampaajan kanssa. He olivat sopineet naisen kanssa tapaamisen pankkiin edellisenä päivänä, mutta myyjä ei ollut saapunut paikalle. Heidän antamansa tuntomerkit sopivat hyvin kadonneesta ja sen jälkeen merestä löytyneestä naisesta annettuihin tuntomerkkeihin. Vainaja tunnistettiin helsinkiläiseksi parturi-kampaajaksi. Tutkimukset saivat uuden käänteen ja epäilyt alkoivat kohdistua kampaajan hyvään ystävättäreen.
Keskiviikkona 28. syyskuuta 1994 klo 01.24 sattui myrskyävällä itämerellä vakava haveri. M/S Estonia kaatui ja upposi alle puolessa tunnissa. Saatujen tietojen perusteella satoja ihmisiä oli vajonnut laivan mukana syvyyksiin. Vain muutamia tunteja tapahtuneesta Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikkö oli Vantaalla lähtövalmiina todelliseen tulikasteeseen. Tutkintaa vaikeutti se, ettei matkustajista ollut luetteloa ja mukana oli useita eri maiden kansalaisia. Silti jo noin kuukauden päästä tapahtuneesta, oli kaikki 93 vainajaa saatu tunnistettua. Aivan toisenlaisen haasteen eteen jouduttiin 26. joulukuuta 2005, jolloin vedenalainen maanjäristys sai aikaan hyökyaallon, joka iski hirvittävällä voimalla Aasian turistirannikoille. Tuhansia ihmisiä kuoli ja tuhansia katosi muutamassa hetkessä. Kukaan ei ollut varautunut tällaiseen onnettomuuteen. Kun katastrofin laajuus alkoi hahmottua, paikalle saapui uhrintunnistusyksiköitä 30 eri maasta. Suomesta Thaimaahan lähti rikoskomisario Ismo Kopran johdolla kolme uhrintunnistustiimiä.
Torstaina 9. marraskuuta 1994 pienen kaupungin poliisilaitos sai ilmoituksen kuolleesta miehestä, joka oli jätetty ojaan. Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisipartio totesi, että uhrilla oli yllään normaali vaatetus, mutta kengät puuttuivat. Päällystakki oli heitetty ruumiin päälle peittämään vainajaa. Alustavissa tutkimuksissa todettiin, että vainaja oli kuljetettu paikalle ajoneuvolla ja jätetty ojaan. Uhri ei ollut paikkakuntalainen. Uhri oli pääkaupunkiseudulla asunut 40-vuotias mieshenkilö. Hän oli kuollut päähän osuneista tylpän esineen iskuista. Tutkijat suorittivat laajaa teknistä ja taktista tutkintaa sekä myös profilointia. Tässä tapauksessa lopulta maantieteellisellä profiloinnilla oli tärkeä osuus jutun selviämisen kannalta. Rikostarinoita Suomesta ohjelmasarjan erikoisjaksossa profiloinnista kertomassa on rikosylikomisario Thomas Elfgren ja kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen Keskusrikospoliisista.