Kesällä 2008 Porvoon Tolkkisissa ongella ollut pariskunta havaitsi rantavedessä kelluneen vainajan ja ilmoitti siitä poliisille. Ruumis kuljetettiin oikeuslääketieteen laitokselle tarkempiin tutkimuksiin, jossa selvisi, että nainen oli joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi julkaisi tuntemattomasta vainajasta tiedotteita, joiden perusteella heihin otti yhteyttä pariskunta, joka kertoi tehneensä kauppaa Vallilan siirtolapuutarha-alueella sijaitsevasta mökistä erään helsinkiläisen kampaajan kanssa. He olivat sopineet naisen kanssa tapaamisen pankkiin edellisenä päivänä, mutta myyjä ei ollut saapunut paikalle. Heidän antamansa tuntomerkit sopivat hyvin kadonneesta ja sen jälkeen merestä löytyneestä naisesta annettuihin tuntomerkkeihin. Vainaja tunnistettiin helsinkiläiseksi parturi-kampaajaksi. Tutkimukset saivat uuden käänteen ja epäilyt alkoivat kohdistua kampaajan hyvään ystävättäreen.