Lokakuussa 2005 Helsingin väkivaltarikosyksikkö sai vihiä uudesta, tuoreesta paritusrenkaasta. Helsinkiläisissä yksityisasunnoissa oli pitkästä aikaa alkanut paritustoiminta, jota kaikesta päätellen johdettiin Virosta käsin. Prostituoidut olivat virosta tuotuja naisia ja heitä kaupiteltiin Sihteeriopiston internet-sivustolla. Kerrottiin, että naisilla teetettiin pitkää päivää, heiltä oli otettu sekä passit että suurin osa ansaituista rahoista pois. Yksi prostituoiduista kiinnitti erityisesti poliisin huomion. Suomen poliisi lähetti hänestä selvityspyynnön Viroon. Pian Viron poliisi otti yhteyttä ja kertoi että Tartosta olisi kadonnut tuntomerkkeihin sopinut nainen. Kadonnut oli lievästi kehitysvammainen. Naisen asuttaman asunnon ovea oli pidetty jatkuvasti lukossa ja avaimet olivat olleet hänen asuintoverillaan. Nainen ei ollut kertaakaan päässyt ulos asunnostaan.