Laura tutustuu Ranskasta asti leirille saapuneeseen Pierreen, jonka mielestä Laura on ihastuttava. Lauralla on jo kaksi ihailijaa, mutta Jennan suunnitelmat ovat solmussa - kunnon jätkät puuttuvat. Laura ärsyyntyy ja valittajat saavat hänen puolestaan painua kotiin. Kuka saa Jennan jäämään leirille?
Ovenkahvaan on jälleen ilmestynyt Lauralle kukkia - salainen ystävä tuntuu olevan kovin innokas. Jennan salainen ystävä sen sijaan loistaa poissaolollaan. Pierre tenttaa Nikoa edelleen Laurasta ja tanssilattiallakin nähdään pieni kolmiodraama. Lopulta Lauran ja Markon välillä taitaa hieman leiskahtaa.
Leirin ohjelmaan kuuluu retki lähikaupunkiin. Erinäisten sattumien kautta Laura päätyy kaupunkiretkelle Pierren kanssa. Markokin odottelee Lauraa kuumeisesti ja tekee samalla lähempää tuttavuutta Jennan kanssa. Marko ei ilmeisestikään ole tottunut kuulemaan sanaa "ei" ja paljastaa kaksinaamaisuutensa.
Lauran on vaikea uskoa Jennan puheita Markosta. Markon maine kaikkien pokaajana on Lauralle vaikea pala. Lauran mitta alkaa olla täysi eikä leirillä oleminen olekaan enää niin mahtavaa. Jennan mielestä Lauran rooli jonkinlaisen mieskerhon vetäjänä on ällöttävä. Lauran ja Markon suhde etenee pisteeseen, josta ei ole paluuta.
Leiri lähestyy loppuaan. Suuri tehtäväkilpailu vaatii pariutumista, ja Pierreä onnistaa. Lauran kanssa on hauskempi etsiä neliapilaa ja linnunpönttöjä. Pierrellä ja Lauralla on vielä hetki aikaa hiipuvassa illassa ja Pierre pyytää Lauraa harkitsemaan matkustamista Ranskaan. Aamulla on jäähyväisten aika. Kuka jää kaipaamaan ketäkin?