Ensimmäisessä osassa tutustutaan keskiajan Ruotsiin, joka oli laajeneva katolinen kuningaskunta. Legendat kertovat, että Suomi vallattiin kolmen ristiretken avulla. Kristittyjä kauppiaita ja lähetyssaarnaajia oli Suomen alueella kuitenkin käynyt jo paljon aikaisemmin. Pyhän Henrikin legenda kertoo kuningas Eerikin ja piispa Henrikin ristiretkestä. Eerikistä tuli ruotsalaisten ja Henrikistä suomalaisten pyhimys. Toisen ristiretken johtajaksi ja Hämeen valloittajaksi kutsuttu Birger jaarli oli myös Tukholman perustaja ja Ruotsin kruunaamaton hallitsija. Kolmas ristiretki suunnattiin Karjalaan, jonne rakennettiin Viipurin linna ”Jumalan ja kallisarvoisen neitsyen kunniaksi, valtakunnan suojaksi ja kauppiaitten turvaksi.” Lopulta Suomi sai ensimmäisen itärajansa Pähkinäsaaren rauhassa 1323.
Keskiajalla hengellinen ja maallinen valta vakiinnuttivat asemiaan Ruotsin kuningaskunnassa. Kirkkoja ja linnoja pystytettiin valtaa tukemaan. Turun piispat olivat valtakunnan itäosan mahtavimpia miehiä. Kuningas Maunu Eerikinpoika laati koko valtakunnalle yhteisiä lakeja. Maunun hovirouva, pyhimykseksi julistettu Birgitta jätti jälkensä valtakunnan itäosaan, jonne pystytettiin useita Pyhälle Birgitalle omistettuja kirkkoja sekä Pyhän Birgitan luostari Naantaliin. Vuonna 1362 Suomesta tuli täysivaltainen osa Ruotsia, kun ku kuningas Haakon kutsui suomalaiset ensimmäistä kertaa valitsemaan kuningasta. Pian sen jälkeen Tanska, Ruotsi ja Norja liittyivät yhteen Kalmarin unioniksi, joka kuitenkin hajosi sisäisiin riitoihin.
Kustaa Vaasa on kiistelty ja kiitelty maanisä ja tyranni. Sankarimyytti Kustaa Vaasasta syntyi Taalainmaalla nuoren ylimyksen paetessa julman kuningas Kristianin sotilaita. Kustaa oli taitava sanankäyttäjä, joka keskitti vallan omiin käsiinsä, irrotti Ruotsin naapurimaistaan ja paavista ja jätti kruunun perinnöksi lapsilleen – siihen asti Ruotsin kuninkaat oli valittu vaalilla. Tutustumme myös Kuitian kartanon herraan Erik Flemingiin, joka oli Kustaa Vaasan häikäilemätön neuvonantaja Suomessa. Viimeisessä puheessaan valtakunnan säädyille Kustaa Vaasa sanoi: ”Monien mielestä olen ollut kova kuningas. Mutta tulee vielä aika, jolloin Ruotsin valtakunnan lapset haluaisivat repiä minut mullan alta…”
Kustaa Vaasa oli antanut pojilleen omat herttuakunnat ja kehotti heitä yhteistyöhön ja nuhteeseen. Pojat hallitsivat herttuakuntiaan aivan toisin, kuin isä Vaasa oli tarkoittanut, ja heti Kustaan kuoleman jälkeen alkoi puoli vuosisataa kestänyt säälimätön valtakamppailu. Monien mielestä Vaasat olivat nousukkaita. Korostaakseen valta-asemaansa he koristivat ja remontoivat linnojaan kuin aidot renessanssiruhtinaat. Valtakunnan epävakautta lisäsivät sodat. Lähes 25 vuotta kestänyt Venäjän sota oli raskas varsinkin valtakunnan itäosan rahvaalle.
Euroopassa oli 1618 puhjennut suursota, jossa katoliset ja protestantit taistelivat vallasta. Kustaa II Aadolf päätti osallistua sotaan ja purjehti Saksaan. Tästä sai alkunsa Ruotsin suurvalta. Kustaa II Aadolf viihtyi rintamalla, mutta hänen mielestään sota oli silti kaiken pahan alku. Sodankäyntiä varten uudistettiin valtakunnan hallintoa ja teollisuutta. Uusia kaupunkeja perustettiin ja Pietari Brahe lähetettiin ”kreivin aikaan” kenraalikuvernööriksi Suomeen. Kustaa II Aadolfin kuollessa kruununperillinen Kristiina oli vielä lapsi, ja valtakunnankansleri Axel Oxenstierna oli vallan huipulla. Vierailemme mm. Oxenstiernan rakennuttamassa Tidön linnassa, joka on lähes alkuperäisessä asussaan. Täysi-ikäiseksi tultuaan kuningatar Kristiina piti loisteliasta ja tuhlailevaa hovia Tukholmassa. Kristiina jakoi valtavia läänityksiä, ja kruunu köyhtyi. Kuningatar Kristiina kuvaili valtakuntaansa: ”Ruotsi on melkein neliskulmainen maa, suunnilleen yhtä pitkä kuin leveäkin”. Mitä hän tällä tarkoitti?
Kristiinan hallituskauden jälkeen Ruotsi oli lähes konkurssin partaalla. Valtakunnan talouden parantamiseksi Kaarle X Kustaa alkoi periä aatelilta läänityksiä takaisin. Kaarle X:n aikana Ruotsi kasvoi suuremmaksi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Kaarle XI:n aikana kuninkaasta tuli yksinvaltias. Hän totesi: ”Mitä enemmän kuninkaan valtaa ja voimaa lisätään, sitä onnellisempi olen itse ja myös valtakunnan kaikki asukkaat.” Kaarlen aikana kuitenkin Suomessa koettiin kaikkien aikojen nälänhätä, jota kuningas ei pystynyt lievittämään. Ruotsille etsittiin myös loistavaa, suurvallan arvon mukaista menneisyyttä. Olof Rudbeck yritti Atlantica-teoksessaan todistaa, että Ruotsi oli kaiken sivistyksen alkukoti.
Kaarle XII oli vain 15-vuotias isänsä Kaarle XI:n kuollessa. Kuninkaan nuoruus ja kokemattomuus houkutteli naapureita aloittamaan sodan Ruotsia vastaan. Kun Kaarle XII kierteli armeijoineen Puolassa, perusti Pietari Suuri uuden pääkaupunkinsa Pietarin Suomenlahden rannalle. Kuningas vietti sotaretkillä yli puolet koko elämästään. Pultavassa Ruotsi kärsi murskaavan tappion. Sieltä Kaarle pakeni Turkkiin, jossa hän vietti monta vuotta. Suuren Pohjan sodan aikana Venäjä miehitti Suomen kahdeksaksi vuodeksi. Aikaa on myöhemmin kutsuttu isovihaksi. Venäläisten julmuuksista on kerrottu kauhutarinoita, mutta julmia olivat myös Ruotsin kruunun suomalaiset ja ruotsalaiset sissit.
Kaarle XII:n kuoleman jälkeen Ruotsin historiassa alkoi aika, jota kutsutaan ”vapauden ajaksi”. Parempi nimitys olisi ehkä säätyjen aika, sillä säädyt ottivat vallan kuninkaalta. Kaarle XII:n sisar kuningatar Ulrika Eleonoora luovutti kruunun miehelleen Fredrik I:lle. Politiikkaan tulivat ensimmäistä kertaa mukaan myös puolueet: hatut ja myssyt. Yhdessä surkeimmista sodistaan, hattujen sodassa, Ruotsi yritti vallata takaisin Venäjälle menettämiään alueita. Sota epäonnistui, ja itäraja siirtyi länteen päin ja Venäjän vaatimuksesta Ruotsin kruununperilliseksi valittiin keisarinna Elisabetin suosikki Aadolf Fredrik. Uuden itärajan puolustusta varten aloitettiin Ruotsin suurin rakennushanke, Viaporin linnoitus. Kuningas Aadolf Fredrik teki Suomeen matkan tarkastaakseen puolustusta – hän oli ensimmäinen Suomessa vieraillut kuningas 120 vuoteen. Tässä osassa kuullaan myös, miksi professori Nils Erik Villstrand kutsuu 1700-lukua Suomen ajaksi Ruotsin historiassa.
Kustaa III rakasti teatteria ja draamaa niin näyttämöllä kuin oikeassa elämässäkin. Häntä on kutsuttu teatterikuninkaaksi, ja Kustaan kiinnostus taiteisiin ja arkkitehtuuriin on antanut nimen kokonaiselle aikakaudelle ja tyylisuunnalle. Seuraamme Kustaata hänen tehdessään verettömän ”vallankumouksensa”, jolla hän palautti säätyjen viemän kuninkaanvallan. Kustaa III kävi Suomessa useaan kertaan ja pani toimeen suuria uudistuksia. Kaikkeen, mitä valtakunnassa rakennettiin, tarvittiin Kustaa III:n lupa. Kustaa perusti Suomeen Vaasan hovioikeuden ja rakennutti sille komeat toimitilat, Hämeenlinna sai pyöreän amfiteatteria muistuttavan kirkon ja Saloisten pieni seurakunta Pohjois-Pohjanmaalla sai ihmeellisen kellotapulin doorilaisine pylväineen.
Sarjan viimeisessä osassa seurataan kahden itsevaltiaan kuninkaan elämää ja heidän epäonnisia sotiaan Venäjää vastaan. Ruotsi oli hävinnyt kaksi sotaa Venäjää vastaan 1700-luvun alussa. Joka kerta Venäjä oli vienyt palan Suomea. Kustaa III halusi jäädä historiaan suurena sotapäällikkönä, joka palauttaa menetetyt alueet valtakuntaan. Sota ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, ja tyytymättömyys itsevaltiasta kohtaan kasvoi. 1792 näyteltiin Tukholman oopperassa viimeinen näytös Kustaa III:n elämässä. Hänen pojastaan Kustaa IV Aadolfista tuli toisenlainen hallitsija. Isoisänsä ja isänsä tavoin myös Kustaa IV Aadolf teki suuren kiertomatkan Suomeen. Mukanaan hänellä oli suomalaisten riemuksi myös kuningatar Fredrika Dorotea. Kustaa IV Aadolf inhosi Napoleon Bonapartea eikä suostunut lankonsa Aleksanteri I:n ehdotukseen liittyä Englannin vastaiseen kauppasaartoon. Venäjän armeija tunkeutui 1808 Suomen rajan yli ilman sodanjulistusta. Kun Ruotsi ja Venäjä solmivat rauhan syyskuussa 1809, Suomen ja Ruotsin tiet erosivat.