Heinäkuun 11. päivänä 1971 23-vuotias Salme oli tulossa linja-autolla äitinsä syntymäpäiviltä kotiseudultaan Ummeljoelta takaisin opiskelukaupunkiinsa Turkuun. Hän ehti Korialle saakka, kunnes katosi jäljettömiin. Elokuun 14. päivänä, noin kuukausi Salmen katoamisesta, 17-vuotiaat Pirjo ja Ritva lähtivät liftaamalla Helsingin Pitäjänmäestä tätinsä luo Hyvinkäälle. Perille Hyvinkäälle hekään eivät kuitenkaan koskaan päässeet. Kun ensimmäinen tyttö löydettiin kuolleena ja kahden muun kadonneen tytön tavaroita kerättiin eri puolilta Etelä-Suomea, alettiin epäillä henkirikosta. Poliisille juttukokonaisuuden tutkinnasta muodostui laajin ja monivaiheisin vuosikymmeneen. Rikosten selvittämisessä yleisön vihjeillä ja sattumallakin oli merkittävä osuus. Julkisuudessa tapahtumia kutsuttiin Liftarimurhiksi.