Rikostarinoita historiasta on kuusiosainen ohjelmasarja, jossa käsitellään historiallisesti merkittäviä, ajan saatossa unohtuneita tai muuten muistelemisen arvoisia rikoksia ja niiden tekijöitä. Vuosien saatossa rikosten luonne, tekotavat ja erityispiirteet ovat muuttaneet muotoaan. Näiden myötä myös poliisien toimintatavat ja tutkinnalliset metodit ovat kehittyneet yhdessä rikollisten toimintatapojen kanssa. Jokaisessa jaksossa käydään läpi historiallinen rikostapaus niin seikkaperäisesti kuin on kulloinkin mahdollista. Ohjelmassa pyritään luomaan mahdollisimman ehjä kuva silloisesta ajan hengestä ja maailmasta. Visuaalisesti historia ja nykypäivä leikkautuvat keskenään. Salakuljettaja Algot Niska, sisäministeri Ritavuoren murha ja naistenhuijari Ruben Auervaara ovat varmasti melko monelle tuttuja. Mukaan olemme ottaneet aikanaan valtaisan mediamylläkän aiheuttaneen liftarityttöjen sarjamurhan, joka tapahtui 1970-luvun alkupuolella. Tämä jutun vaiheista ohjelmassa on kertomassa yksi maamme tunnetuimmista rikostoimittajista, uutispäällikkö Hannes Markkula, joka silloin nuorena toimittajana osallistui aktiivisesti jutun uutisointiin. Sarjan poliisiasiantuntijana nähdään lehtori Mikko Ylikangas Poliisiammattikorkeakoulusta, jossa hän työskentelee materiaalituotannon koordinaattorina. Tätä ennen hän toimi Poliisikoulussa rikostutkintaopin opettajana ja rikostorjunnan opetusalueen esimiehenä. Lisäksi Mikko Ylikangas on tehnyt mittavan poliisiuran talousrikos- ja väkivaltarikostutkijana Keskusrikospoliisissa.
Season | From | To | Episodes |
---|---|---|---|
All Seasons | |||
Specials | 0 | ||
Season 1 | November 2008 | December 2008 | 6 |
Unassigned Episodes | 0 |
Season | From | To | Episodes |
---|---|---|---|
Unassigned Episodes | 6 |
Season | From | To | Episodes |
---|---|---|---|
Season 1 | 0 | ||
Unassigned Episodes | 6 |
No lists.
No lists.
No lists.
Please log in to view notes.