Ikiaikaista villihevosten kavioiden jylyä voi yhä kuulla Euroopassakin. Saksassa, Münsterin alueella, elää ja voi hyvin Euroopan viimeinen villihevoslauma, jonka suojelemiseksi on tehty töitä jo 1800-luvun alusta. Dokumentin alussa on kevät, ja edellisvuonna paritelleet tammat ovat varsoneet laumaan leikkisiä uusia tulokkaita. Läheisissä metsissä ja soilla villisian pikkuporsaat opettelevat uusia taitoja, ja sammakot ovat kosiopuuhissa samalla, kun kolme kyykäärmettä kamppailevat keskenään naaraista. Villihevosten elinpiirissä viihtyy myös huuhkaja, jonka poikaset tutkivat uteliaina maailmaa. Huuhkajien lukumäärä romahti Saksassa vain kuuteenkymmeneen pariskuntaan, mutta nyt määrät ovat taas kasvussa. Myös villihevoset olivat sukupuuton partaalla, kun laumat olivat metsästyksen ja elintilan pienentymisen tuloksena huvenneet hälyttävästi vain kahteenkymmeneen hevoseen. Muuan saksalainen aatelinen antoi laumalle viimeisen mahdollisuuden hankkimalla niille luonnonsuojelualueen, jossa 350-päinen lauma elää tänäkin päivänä. Talvi on villihevosille armoton, kun laidunmaat jäätyvät. Mutta luonnonvalinta on karaissut hevoset kestämään koviakin aikoja. Niiden paksu turkki ja nokkeluus auttavat ne selviämään talven yli. Kevään koittaessa villihevoset ovat ainoan kerran vuodessa kontaktissa ihmisen kanssa. Tammat elävät laumassa koko ikänsä, mutta osa oreista kootaan ja myydään. Näin pienellä maantieteellisellä alueella elävässä laumassa ei voi olla kovin monta oria. Vuotuinen perinne varmistaa luonnonsuojelualueen tulevaisuuden.