Home / Series / Avara luonto / Aired Order / Season 24 / Episode 45

Majavat maisemoijina

Kesä on majaville kiireistä aikaa. Niiden on saatava patonsa valmiiksi, jotta näin syntyneistä tekoaltaista riittää ruokaa talvikaudeksi. Wyomingin Teton-vuoristossa majavien aherrus muuttaa merkittävästi rantamaisemaa. Dokumentissa tutustutaan valtavaan talttahammasyhdyskuntaan, joka on viimeistelemässä kesän aherrustaan. Talvi on jo hiipimässä seudulle, ja majavien kotilammet ovat riitteen peitossa. Yksinäinen naarasmajava jättää pesänsä ja pulahtaa avannosta jään alle. Uituaan se rikkoo ohuen jään päästäkseen hengittämään. Naaras tutkii kesän aikana tehtyä urakkaa arvioivasti ja heilauttaa sitten päättäväisesti lättähäntäänsä ja sukeltaa takaisin jään alle. Uusi, lämmin koti odottaa talveen valmistautuvaa majavaa. Ne eivät nuku talviunta, mutta niiden aineenvaihdunta hidastuu, ja ne kuluttavat talvikuukausina vähemmän ravintoa. Majavat asuttavat pohjoisen pallonpuoliskon vesistöjä. Ne viettävät yleensä koko elämänsä valitsemansa kumppanin kanssa. Perheyhteisöt ovat tiiviitä, sillä yhdessä ne ovat voimakkaampia vihollisiaan ja odottamattomia luonnonolosuhteita vastaan. Teräväpiirtotekniikalla kuvattu dokumentti tutkii majavan elämää ja sitä muutosta, minkä nämä eläinmaailman ahkerat insinöörit saavat maisemassaan aikaan.

suomi
  • Originally Aired November 6, 2010
  • Runtime 55 minutes
  • Network YLE
  • Created April 16, 2011 by
    Administrator admin
  • Modified April 16, 2011 by
    Administrator admin