Tulipalossa kaikkensa menettänyt lapsiperhe hukkuu lahjoituksiin ja tavaratulvaan. Tavarakasojen alla pilkottaa kuitenkin mahdollisuus uuteen alkuun.
Hennin ja Vesan perhe on ostanut ison talonsa täyteen tavaraa. Uutta ostetaan kun vanhaa ei kaaoksesta löydetä. Vieraiden sijaan olohuonetta koristaa moottoripyörä.
Edustusarkea elävällä Fatimilla ja puoliso Jarilla on erilainen suhtautuminen kodin järjestykseen. Saadaanko kaoottinen koti tukemaan kummankin kiireistä arkea.
Autistinen Aida, omaishoitajaäiti Johanna sekä avustajakoira Apollo nukkuvat huonosti. Ympärillä vellova kaaos on ajanut perheen uuvuksiin. Onnistuuko muutostiimi korjaamaan tilanteen?
Veikkolan kartanoon on kertynyt sukupolvien saatossa perintötavaraa. Kartanon yleinen puoli kukoistaa, mutta perheen henkilökohtaisissa tiloissa vallitsee lempeä kaaos.
Kaaos ajaa pikkulapsiperheen vanhemmat Jukan ja Marjan kinastelemaan, eikä aikaa jää tarpeeksi perheelle. Kesyyntyykö muutostiimin avulla kaaoksen myötä myös riidat?
Elinan ja poikansa Einon pieni 35m2 koti on ajautunut kaaokseen, eikä äidin sairaus helpota tilannetta. Miten pieneen kotiin mahdutetaan tilaa molempien omalle elämälle?
Roopen ja Oiva-pojan arki rajoittuu olohuoneeseen, kun eron jälkeen tavarat ovat jääneet niille sijoilleen. Roopen on aika päivittää kämppä ja siten elämänsä nykyhetkeen sopivaksi.
Mitä kuuluu kaaosperheille tauon jälkeen? Jaksossa tavataan ostoherkät Henni ja Vesa, tulipalosta selvinnyt Krista lapsineen, isä ja poika Roope ja Oiva sekä urakaksikko Fatim ja Jari.
Mitä kaaoskoteihin kuuluu? Onko järjestys pysynyt? Jaksossa tavataan kinastelevat Jukka ja Marja, kartanon Henrikki lapsineen, yksiön kaksikko Elina ja Eino sekä unettomat Johanna ja Aida.