"Ei meillä oo kun yks elämä, ei sitä voi heittää hukkaan." Satu Piipposelle toivat iloa lapset Janne (9v.), Niko (6v.) ja Jonna (3v.), vaikka hänen miehensä pitikin Satua kuin vankilassa. Hän ei saanut tavata ystäviään, käydä ilman valvontaa neuvolassa, saati ajaa itse autoa. Miehen uhattua lasten henkeä Satu muutti lapsineen tukiasuntoon. Mies sai silti tavata lapsiaan ja viedä heidät yöksi kotiinsa. Heinäkuussa 2002 toi poliisi Satulle suruviestin. Isä oli surmannut kaikki kolme lasta ja itsensä. Satu joutui viikoiksi sairaalaan. Tapauksesta kertovat Satu Piipponen ja ystävä Leena Kakkonen.