Eränkävijät ympäri Suomea valmistautuvat kauteen. Pudasjärvellä odotetaan sorsastuksen alkua, Ilomantsissa karhujahtia. Lapissa viritellään onkivapoja, kun etelämpänä saalis on jo kiinni.
Turusten karhujahti käynnistyy, mutta vastassa on viisas eläin. Aki ja Äijä etsivät harjuksia, kun Riikka perkaa muikkuverkkoja lapsuuden maisemissa. Sanna ja Antti suuntaavat kohti Riekkolandiaa.
Riikka saa kunniavieraan oppaakseen. Sannan ja Antin riekkojahti vuoristossa alkaa, Aki ja Äijä taas nauttivat kalaisista koskista. Turuset joutuvat kovaan paikkaan: haavoittuneen karhun perään.
Riikka ja poikaystävä Jaakko lähtevät Lapin miehen matkaan. Team Karhukoplan jahti kokee kolauksen, Kilpisjärvellä puolestaan saalista riittää. Riekkolandiassa Navajolla on näytönpaikka.
Sanna ja Antti pysyvät raskaan Ruotsin reissun jälkeen kotimetsillä. Riikka palaa seurueineen Nuorttijoelle, Aki ja Äijä suuntaavat uusille apajille. Itäraja aiheuttaa ongelmia Turusille.
Uusi perheenjäsen pääsee opintoretkelle Sannan ja Antin matkaan. Turuset matkaavat pohjoiseen, Aki mittaharjusten pyyntiin. Riikan metsästysvietti herää Kolin öisillä tuulastuslammilla.
Turusten seikkailu pohjoisessa jatkuu. Okariinalla on edessä tunturikokeen kenraaliharjoitukset, Riikalla Pielisen kalavedet. Aki ja Äijä kohtaavat ongelmia matkalla Norjan vuonoille.
Sanna lähtee tunturiin Antin jäädessä lapsenvahdiksi. Aki ja Äijä nauttivat Norjan maisemista, Riikka Kolin reissun viimeisestä päivästä. Turusilla on edessään normaalista poikkeava jahtireissu.
Riikka matkaa Turun saaristoon haastavan saaliin houkuttelemana. Turuset kokevat uusia elämyksiä Parkanossa. Kenraaliharjoituksessa epäonnistuneella Okariinalla on näytön paikka tunturikokeissa.
Aki ja Äijä lähtevät pilkille lähimaisemiin. Navajon kunto arveluttaa Sannaa, Turuset puolestaan pähkäilevät lumitilannetta. Kustavissa koetaan viitteitä onnen kääntymisestä.
Kalaonni alkaa suosia Riikkaa, mutta vieheeseen tarttuu odottamaton saalis. Puhoksella iloitaan lumesta, Aki puolestaan kokee sydämentykytyksiä tunturissa. Turusilla on edessään vastuutehtävä.
Sanna jännittää Navajon KAER-koetta, jossa on paljon panoksena. Aki ja Äijä ovat rautupilkillä, Turuset ilveksen perässä. Kustavi tarjoaa Riikalle vielä yhden mahdollisuuden.
Sanna ja Antti tutustuvat uuteen tulokkaaseen. Myös Aki ja Äijä ovat löytäneet matkaseuraa. Riikka ihmettelee lippoamisen saloja Kukkolankoskella, eikä hämmästelyltä vältytä Vesilahdellakaan.
Aki, Äijä ja Emilia kartoittavat uusia kalapaikkoja. Riikka tutustuu Kuhmon maisemiin, Hopi-pentu puolestaan uuteen kotiinsa Pudasjärvellä. Manulla on kiire kyyhkyjahtiin.
Emilia ja Äijä lähtevät seikkailulle Norjaan. Turusen veljekset aloittavat karhunmetsästyskautensa Sannan ja Antin suunnatessa sorsalammille. Riikka kokee onnistumisia Ontojärvellä.
Aki ja Äijä lähtevät yksityiskyydillä apajille. Riikka ja Jani kisailevat Lentuankoskella, Turuset puolestaan mittelevät metsän kuninkaan kanssa. Sanna ja Antti kouluttavat Sukkaa kotimetsissä.
Manun perhosjahti keskeytyy yllättävään löytöön. Aki ja Äijä narraavat ahvenia pohjoisessa Riikan testatessa länsirannikon kalapaikat. Turuset hakevat tuplasaalista.
Riikan seikkailut Merimaskussa jatkuvat. Aki ja Äijä nauttivat Norjan reissun viimeisestä päivästä, Turuset onnistuneesta karhujahdista. Manu pyytää peuroja omintakeisella tavalla.
Riikka matkaa Gotlantiin meritaimenjahtiin. Aki, Emilia ja Äijä lähtevät valloittamaan Lofootteja, Sanna Muotkatunturin huippua. Manu laajentaa peurajahtia seuraavalle tontille.
Aki ja Emilia antavat Lofooteille toisen mahdollisuuden. Riikka jatkaa seikkailua Gotlannin tyrskyissä Sannan ja Antin hakiessa elämyksiä kansallispuistosta. Manun luuri käy kuumana.
Sanna ja Antti hakevat Sukalle ensimmäistä metson jäljitystä. Aki ja Äijä lähtevät poikien kesken pilkille, Turuset puolestaan hirvijahtiin pohjoiseen. Gotlanti näyttää Riikalle molemmat puolensa.
Aki, Emilia ja Äijä suuntaavat arktisen kauneuden keskelle. Turusten perinteinen ilvesjahti alkaa tehokkaasti, Sanna puolestaan kokeilee aivan uutta lajia. Manu lanseeraa tuoreimman keksintönsä.
Riikka palaa Kuhmoon pitäen taannoisen lupauksensa. Turusten kiivas ilvesjahti jatkuu Manun ollessa pienempien petojen perässä. Aki ja Emilia suunnittelevat arktista gourmet-illallista.
Aki, Emilia ja Äijä nauttivat pohjoisen tuulista. Sanna ja Antti retkeilevät koirien nuorisojaoston kanssa, Turuset ottavat rennosti majavajahdissa. Riikka tavoittelee uusia ennätyksiä.
Riikka valmistautuu kauteen ammattilaisten kanssa. Manu ajautuu Kilpisjärvelle harvinaisen lajin perässä Akin ja Emilian paetessa sateita Norjaan. Matkakoskella rentoudutaan työviikon jälkeen.
Riitta ja Tomi ovat häämatkalla Inarijärvellä Akin ja Emilian lähtiessä käsivarren kaukaisimpiin erämaihin. Sannalla ja Antilla on rauhallinen treenipäivä, Manun verstaalla tunnelma on päinvastainen.
Hopilla on edessään elämänsä ensimmäinen vesityökoe. Riitta ja Tomi viettävät leirielämää Inarilla, Aki ja Emilia keskellä kaukaisinta erämaata. Manu hakee perhosuralleen kruunua Kuhmosta.
Manu sekä Riikka odottavat sorsastuskauden aloitusta. Sanna ja Antti puolestaan ottavat varaslähdön kanalintujahtiin Ruotsin puolella. Aki ja Emilia tutustuvat Kekkosen kalapaikkoihin.
Antti ja Hopi saavat mielenkiintoista seuraa metsälle. Riitta tavoittelee Pallasjärven taimenta Akin ja Emilian ollessa jättiharjusten perässä. Manu tutustuu uuteen metsästysmuotoon.
Riikka osallistuu ensimmäiseen hanhijahtiinsa Inkoossa. Antti jännittää Hopin Junkkari-katselmusta, eikä sykkeen kohoamiselta vältytä Vuotsossakaan. Aki, Emilia ja Äijä ottavat ilon irti erämaan rauhasta.
Antti jännittää Hopin rakennekatselmusta. Riikan hanhijahti Inkoossa jatkuu Manun havitellessa muita lintuja. Aki ja Äijä seikkailevat vuonoilla. Riitta ja Tomi saavat miehistöön uuden jäsenen.
Riitalla ja Tomilla on edessään vuoden viimeinen uistelupäivä. Sanna ja Antti lähtevät jänismetsälle Manun testatessa puupassia peurajahdissa. Riikan Hippu-koira osallistuu jäniksenajokokeeseen.
Äijä vie tyttöystävänsä Elsan romanttiselle tunturiretkelle. Manu testaa Lempäälän haukien huumorintajua Riikan jahdatessa jänistä tutussa seurueessa. Riitta pääsee Tomin kelkkakouluun.
Aki ja Emilia lepyttelevät Toskalin Äijää. Sanna ja Antti treenaavat koiria Ilmajoen lakeuksilla Manun suunnatessa jänisjahtiin Vesilahdella. Myös Riikka tavoittelee saalista, kuha pilkitään.
Aki ja Emilia antavat Toskaljärvelle vielä mahdollisuuden. Sanna ja Antti sekä Manu ja Tero viettävät päiväänsä riistanhoitotehtävissä. Riitta ja Tomi nauttivat Inarin keväästä.
Aki ja Emilia aloittavat perhokautensa Lyngenissä Riitan ja Tomin ollessa Inarin kevään armoilla. Riikka ja Niko etsivät harmaahyljettä etelärannikolta. Manu jahtaa majavaa perinteisin keinoin.
Riikka korkkaa kalastuskauden matkaamalla tuntemattomaan. Aleksi Klytseroff suuntaa Ruotsin lohijoille Akin ja Emilian seikkaillessa pohjoisempana. Ari opettaa tyttärelleen eräelämää.
Aleksi nauttii yöttömästä yöstä. Aki vie Emilian nostalgisille kalapaikoille Riikan oppiessa Karjalan perinteitä. Moona iloitsee tulevasta onkiretkestä. Manu sukeltaa uusiin haasteisiin.
Aki, Emilia ja Äijä koettavat selviytyä helteestä. Ari vie lapsensa kyyhkyjahtiin, Aleksi puolestaan lähtee Varangin niemimaalle lohien perässä. Manulla ja Terolla on kisa käynnissä.
Aleksi ja kumppanit koettavat kääntää onneaan. Manu ja Tero tutkivat lapsuuden rapuvesiä Sannan ja Antin valmistautuessa perinteiselle häämatkalleen. Emilia ottaa uuden askeleen elämässään.
Aleksi viettää ystävineen vauhdikasta kalastuspäivää Norjassa. Aki ja Äijä nauttivat ruskasta poikien kesken Sannan ja Antin samotessa Ruotsin riekkomaita. Myös Manulla riittää toimintaa Jussarössä.
Aki ja Äijä yrittävät saada yhteyttä Emiliaan. Aleksi tutustuu taimenen sukelluslaskentaan. Suomujoella Sannan ja Antin jättäessä Riekkolandian taakseen. Minkki-Manu loukuttaa jälleen.
Ari ja lapset aistivat loppusyksyn tuntua Pohjois-Karjalassa. Aleksi viettää kauden päätöstä Ruotsissa Riikan ja Nikon kisaillessa Inkoossa. Sanna ja Antti kokevat epäonnea Pudasjärvellä.
Riikka on vahvasti kiinni kalakisan voitossa. Itärajan tuntumassa Manu on valmis villisikajahtiin, Ari ja lapset puolestaan jallittavat jänistä. Pudasjärven metsissä on ruuhka-aika.
Manu lähtee uuteen yritykseen Pyhtäällä. Riikka valmistautuu kaurisjahtiin Sannan ja Antin jännittäessä Hopin ultraa. Aki odottaa Emiliaa kotiin, mutta paluumatka saa dramaattisen käänteen.
Manu kerää aineistoa väitöskirjaansa varten. Niko esittelee Riikalle Inkoon riistamaita, kun Pudasjärvellä iloitaan perheenlisäyksestä. Emilia palaa vuosien takaisen harrastuksen pariin.
Aleksi ja kumppanit toipuvat kulttuurishokista kalastuksen avulla. Akilla ja Emilialla on edessään vauhdikas pilkkiretki, Manulla taas viimeinen pyyntipäivä. Riikka kruunaa kautensa ansaitusti.
Pudasjärvellä ollaan vaikean päätöksen edessä. Aleksi tutustuu kalastusperinteisiin Skotlannissa, Aki ja Emilia puolestaan ottavat kaiken irti valjakkoretkestä erämaassa. Manun keittiössä tapahtuu.
Aki ja Emilia ovat löytäneet uuden harrastuksen. Multialla Paavo ja Johannes Lehtomäki valmistautuvat metsästyskauteen. Kuusamossa kartoitetaan uhanalaista kasvilajia.
Manu ja Tero jahtaavat GPS-pupuja. Keski-Suomessa ollaan kyyhkypassissa, Kuusamossa puolestaan haetaan karhuhavaintoja.
Karhujahti käynnistyy vauhdikkaasti itärajalla. Marjo ja Miia rakentavat luksuspilkkirekeä Manun ja Teron harrastaessa fongausta. Paavo aloittaa sorsastuskauden.
Aki pohtii vallitsevan elämäntilanteen vapauksia. Sorsien iltalennolla kaivataan kuumia piippuja. Karhujahdissa on turnausväsymystä ilmassa.
Joonaksen seurue jahtaa karhua viimeisen luvan varassa. Paavo suorittaa hirvenhaukkukokeissa harjoittelua tuomarikorttia varten. Manu on vaihteeksi oppipojan roolissa.
Manun passimiehet ovat kankeita, kuten karhujahti Taivalkoskella. Aki kääntää uuden sivun elämässään. Riikka ja Juha jigaavat ilon kautta.
Manu ja Tero suorittavat SRVA-tehtävää kotilaboratorion tutkimusten ohessa. Paavo ja Johannes pääsevät tositoimiin hirvijahdin aloituspäivänä. Riikka ryhtyy Pikku-Manun kanssa jäniksen pyyntiin.
Emilia on muuttanut Sallaan, ja uusi elämäntilanne alkaa vähitellen tasaantua. Hirvijahdissa riittää tapahtumia ympäri Suomea. Manulla on tarve rollaattorille.
Marjo vie Pinjan tutkimusretkelle lähimetsään. Johannes toimii ylituomarina kansainvälisissä haukkukokeissa Paavon ollessa jänisjahdissa kavereidensa kanssa. Aki tutustuu kalastuksen teknologiaan.
Marjo ja Miia testaavat tuunaamaansa pilkkirekeä Akin ja Äijän keskittyessä illallisen hankintaan. Manu ja Tero jahtaavat majavaa paikallisen gurun avustuksella. Johanneksella ja Paavolla on haasteita kettujen kanssa.
Joonas ja Tiina viettävät kahdenkeskistä laatuaikaa luonnossa. Manu ja Tero seikkailevat hyljejahdissa Riikan kalastaessa urbaanissa ympäristössä. Aki nauttii Kilpisjärven keväästä.
Marjo ja Pinja kohtaavat luonnon raadollisuuden. Joonas ja Tiina korkkaavat lohikauden Tenolla Johanneksen ja Paavon suorittaessa vesilintulaskentoja. Luonnon monimuotoisuus puhuttaa eränkävijöitä.
Emilia tekee tunteikkaan paluun entisille kotiseuduilleen. Koillismaalla valmistaudutaan kauteen riistakolmiolaskennoissa. Paavo ja Johannes tunnelmoivat lähestyvää syksyä.
Yifeng ja Juuso viettävät laatuaikaa länsirannikolla Manun ja Teron jahdatessa harvinaisuuksia toisella puolella Suomea. Marjon Pinja-tytär pääsee ensimmäistä kertaa mukaan kyyhkyjahtiin.
Manu ja Tero matkustavat piikkimonnin perässä Kotkaan. Pudasjärvellä ja Kuusamossa sorsastuskausi on täydessä vauhdissa. Yifengillä ja Juusolla tärppää vihdoin.
Emilia tutustuu uuteen kalastustapaan Norjassa. Paavo jää kotiseuduille jänispassiin Johannes-isän taivaltaessa Inarin metsästysmaastoissa. Pinja ottaa ensiaskeliaan metsästysharrastuksessa.
Sannan ja Antin Navajo-koira valmistautuu eläkepäiviin. Emilia kerää oppia Jäämerellä. Manu ja Tero jännittävät tuulastuspleksin toimivuutta käytännössä.
Antti ja Hopi tavoittelevat suomenmestaruutta Riistakoira-kisassa. Paavo ja Johannes sekä Manu ja Tero viettävät syyspäivää peurapassissa. Yifeng ja Juuso lähtevät tutun kalastusoppaan matkaan.
Paavo saavuttaa yhden metsästysuransa suurimmista etapeista. Antin ja Hopin unelma Riistakoira-tittelistä vesittyy. Manu kunnostaa taimenten kutusoraikkoja urbaanissa ympäristössä.
Paavo pääsee metsästämään rinnakkaisluvalla. Emilia ja Mörö harjoittelevat pelastuskoiratoimintaa ja valmistautuvat elämänmuutokseen. Manu ja Tero ovat kiireisiä tutkimustyössä ja villisikajahdissa.
Aki ja Äijä etenevät varoen arvaamattomassa erämaassa. Manu tutustuu perinteisiin mateen pyyntikonsteihin. Yllättävät haasteet hidastavat Sannan ja Antin metsästyspäivää.
Marjo vie Pinjan harjoittelemaan vapaalaskua. Yifeng ja Juuso ottavat uutta kalastusmuotoa haltuunsa, Manu on puolestaan oppipojan roolissa ketun jalkanarupyynnissä.
Antti virittelee loukkuja pienpedoille Paavon ja Johanneksen jahdatessa näätiä lihasvoimin. Marjo lähtee talviretkelle kaksoissiskonsa kanssa. Manu ja Petri pohtivat kettujen metkuja.
Marjo kokeilee lumilautailua huskyjen kanssa. Paavo ja Johannes valmistautuvat majavajahtiin käyden läpi metsästysmuistoja. Emilia pääsee ensimmäistä kertaa rentoutumaan vauva-arjen ulkopuolelle.
Käsivarren erämaassa Aki Huhtanen ja Äijä-koira suuntaavat mutkittelevan joenuoman halki salaisille harjuspaikoille. Mehtämikko puolestaan saapuu Islannin jylhiin maisemiin etsimään maan parhaita rautuvesiä. Henkeäsalpaava luonto tekee mieheen vaikutuksen heti ensisilmäyksellä. Rovaniemeläinen Milla Ristonmaa aloittaa perhokalastuskauden Sotajoella avopuolisonsa Samulin kanssa. Millan hiljattain operoitu polvi asettaa kuitenkin haasteita virrassa kahlaamiselle. Vesilahdella Manulla ja Aleksilla on monta rautaa tulessa. Tulevaa kyyhkyjahtia varten valmistuu omintakeinen houkutin, minkä lisäksi kaksikko rakentaa rapuhotellia.
Vesilahdella Manu ja Aleksi jatkavat kyyhkymagneetin testausta, mutta Manu haistaa palaneen käryä. Kirkkonummella Teemu ja Mima valmistautuvat kyyhkyjahtiin. Kaksikko suuntaa passiin aamuvarhaisella ja ensisijaisena tavoitteena on saada harjoitusta Abby-koiralle. Sotajoella Millan ja Samulin päivä käynnistyy harmaana, mutta haave taimenrisotosta elää edelleen. Käsivarren erämaassa Aki ja Äijä nautiskelevat luonnon rauhasta ja edellisen päivän kalasaaliista. Mikko Kettunen lähtee melontaretkelle kansainvälisessä seurassa. Tarkoituksena on kokeilla kalaonnea myös omintakeisilla välineillä. Mehtämikko iloitsee ensimmäisestä saaliistaan Islannissa.
Milla ja Samuli ovat lähteneet perinteiseen sorsajahtiin Millan perheen mökkisaareen, mutta aloituspäivälle on sattunut erittäin haastava sää. Koitajoella Mikon ja Justinin melontaretki on tulossa päätökseen. Sitä ennen kaksikko nauttii kokkailusta luonnon helmassa sekä kokeilee vielä kerran onneaan kalastuksen saralla. Kirkkonummella iloitaan Teemun uudesta saavutuksesta, jonka ansiosta Abby-koira pääsee vihdoin tositoimiin. Mehtämikon seikkailu on saanut lupaavan käänteen, jonka ansiosta edessä on monta potentiaalista kalapaikkaa. Marjo ja Pinja tekevät uuden aluevaltauksen.
Manu ja Aleksi valmistautuvat lintujahtiin, ja tällä kertaa apuvälineeksi rakennetaan motorisoitu, etäohjattava hanhi. Myös Rovaniemellä Millan ja Samulin aamu alkaa kanalintujahdilla. Matkassa mukana on innokas suomenpystykorva Usva. Pohjois-Norjassa Mehtämikko on lähdössä uuteen seikkailuun. Edessä on karua tunturiylänköä, tuntemattomia kalavesiä ja yksi Norjan suurimmista lakijäätiköistä, Frostisen. Aki ja Äijä matkaavat syvälle Käsivarren erämaahan. Kohteena on alue, joka herättää koskettavia muistoja takavuosilta.
Marjo, Pinja ja Antti aloittelevat yön yli kestävää metsästysretkeä. Tavoitteena on saada onnistumisia Pablo-koiralle, jonka alkusyksyn jahteja on varjostanut teini-iän tuomat haasteet. Käsivarren erämaassa puolestaan Aki ja Äijä heräilevät kuvankauniissa maisemissa. Tarkoitus on ottaa revanssi harjusten kanssa, mutta myös rentoutua kaverusten kesken luonnon äärellä. Mehtämikko jatkaa Pohjois-Norjan vaellustaan sekä maalla että vesillä. Manun ja Aleksin tähtäimessä on peura, jonka varalle Manulla on jo suunnitelmia. Teemu ja Mima valmistautuvat hanhijahtiin Pyhtäällä.
Mikko ja Kaitsu valmistautuvat majavajahtiin tiedustelureissulla. Teemu ja Mima ovat valmiina hanhijahtiin. Kanadanhanhien lisäksi Teemulla on kiikarissaan harvinaisempia lintuhavaintoja. Myös Kuusamossa Marjo, Pinja ja Antti jatkavat lintujahtia hyvin nukutun yön jälkeen. Pohjois-Norjassa Mehtämikko herää hyiseen aamuun. Edessä ovat loppusyksyn viimeiset vaelluskilometrit. Vesilahdella Manu ja Aleksi käsittelevät edellispäivän saalista. Lihan lisäksi on tarkoitus hyödyntää myös nahka, mihin tarvitaan vanhan ystävän apua. Milla on saapunut tuttuihin saaristomaisemiin Isokarille. Tarkoitus on saada meritaimen siiman päähän kokeneen oppaan avustuksella.
Mima ja Teemu ovat matkanneet uusille metsästysalueille, jossa Teemulle haetaan elämänsä ensimmäistä hirvikaatoa. Aamuyön pikkutunteina myös Mikon ja Kaitsun majavajahdissa on jännittynyt tunnelma. Kuusamossa Marjo ja Pinja valmistautuvat teeren aamulentoon, jonka jälkeen on tarkoitus hankkia uusia kokemuksia karvaiselle ystävälle. Isokarilla Millalle ja Janille valkenee uusi kalastuspäivä. Olosuhteet vaikuttavat lupaavalta, mutta meritaimen on haastava saalis myös kokeneille kalastajille. Manu on matkannut ystävänsä Tomin luo Haukiputaalle. Alueelle levinnyt vieraslaji aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaisuun tarvitaan uusia keinoja.
Eränkävijät valmistautuvat talvikauteen. Käsivarren erämaassa Aki ja Äijä ottavat kaiken irti viimeisistä valonsäteistä ennen pitkää kaamosta. Myös Milla ja Samuli ovat saapuneet Pohjois-Norjaan nauttimaan viimeisistä perhokalastushetkistä. Mehtämikko joutuu tekemään vaikean päätöksen heti uuden seikkailunsa alkumetreillä, ja etsimään vaihtoehtoisen kohteen hiihtovaellukselleen. Eräs Manun legendaarisimmista keksinnöistä saa päivityksen. Myös peurannahkahattua edistetään Teron avustuksella.
Mehtämikon odotukset uudesta vaellusreitistä ovat vaihtelevat. Jäätyneistä varusteista huolimatta retkikeittiön antimet lämmittävät mieltä. Myös Pohjois-Karjalassa ollaan suksien päällä. Mikko ja Kaitsu suuntaavat kanalintujahtiin, ja tilanteita riittää heti reissun alkumetreiltä lähtien. Manu ja Aleksi ovat lähteneet etsimään pilkkijäitä rannikolta. Kalaonnen takaamiseksi takataskussa on tuttuun tapaan innovatiivisia ideoita. Myös Marjo ja Pinja ovat lähteneet pilkkiretkelle, jonka aikana Pinja pääsee yöpymään ensimmäistä kertaa lumikuopassa.
Vesilahdella Manu ja Tero ovat yhdistäneet voimansa Teemun ja Miman kanssa. Tarkoituksena on edistää tuulihaukkojen pesintää sekä tehdä biologista tutkimusta kotilaboratoriossa. Sitä ennen Manu yllätetään erityisellä lahjalla. Marjo ja Pinja heräilevät uuteen päivään lumikuopan suojista. Aurinkoinen pakkasaamu hemmottelee pilkkijöitä ja kalaonneakin riittää - ainakin parivaljakon toisella osapuolella. Mehtämikko on saapunut Finnmarkiin jallittamaan "tunturien punamahaista kuningasta", rautua. Kevättalven viimeinen reissu nostattaa sykettä sekä kalansaannin että maaston takia. Myös Aki ja Äijä ovat lähteneet rautujen perään. Olosuhteet erämaassa ovat arvaamattomat, joten matkalla täytyy olla varovainen.
Kontiolahdella Mikko rakentaa pajurysää. Tarkoituksena on selvittää, toimivatko kotitekoiset kalastusvälineet paremmin kuin tehdasvalmisteiset. Käsivarren erämaassa Aki ja Äijä heräävät lämpimän tuvan suojista. Paluumatka häämöttää jo edessä, mutta sitä ennen olisi saatava tuoretta kalaa myös kotiinviemisiksi. Mehtämikon matka Finnmarkissa jatkuu hikisissä tunnelmissa. Milla ja Samuli puolestaan aloittavat perhokalastuskauden hyisissä vesissä. Teemu ja Mima valjastavat lähiseudun lintutornin hyötykäyttöön ja edistävät Helmi-elinympäristöohjelmaa pienpetopyynnin saralla.
Akilla ja Äijällä on suunnitelmissa testata uutta iltapalareseptiä. Ennen herkuttelua on kuitenkin napattava reseptin pääraaka-aine. Mehtämikon tapahtumarikas seikkailu Finnmarkissa alkaa olla lopuillaan. Luontoäiti haastaa vaeltajaa kuitenkin loppuun asti. Mikko selvittää, mitä kotitekoinen pajurysä on yön aikana syönyt ja kumpi vie voiton - tehdasvalmisteinen vai itse tehty katiska. Teemu ja Mima ovat Porvoossa rengastamassa ja tutkimassa tuulihaukan poikasia. Marjo pääsee ensimmäistä kertaa uroskauriin pyyntiin kokeneemman ystävänsä Tytin kanssa.
Käsivarren Lapissa Aki ja Äijä ovat lähdössä narraamaan lähivesien harjuksia ja siikoja. Kalastuksen lisäksi kaksikko hakee vauhtia reissulleen koskiseikkailusta. Teemu ja Mima ovat saapuneet paikallisten villisian metsästäjien vieraaksi aivan valtakunnan rajalle. Inarilainen pariskunta, Emma ja Jouni, valmistautuvat perinteiselle kalastusreissulle Lakselvalle. Mehtämikko on saapunut Sørøyan saarelle valloittamaan tuntemattomia kalapaikkoja, mutta maasto asettaa vaelluksen vaatimustason korkealle jo heti alkumatkasta.
Sørøyan saari ei ole päästänyt Mehtämikkoa helpolla, mutta edessä on monta lupaavaa kalapaikkaa, jotka motivoivat haasteiden yli. Käsivarren erämaassa Aki ja Äijä saavat kalastuspäivälleen aktiivisen aloituksen. Manu on saapunut Tenojoelle auttamaan jokeen nousseen vieraslajin, kyttyrälohen, kanssa. Teemu ja Mima puolestaan ovat lähteneet Hausjärvelle seuraamaan kosteikon kunnostustyötä, jolla tavoitellaan parempaa elinympäristöä hädässä oleville lintulajeille. Lakselvalla Emma ja Jouni kartoittavat uusia kalapaikkoja. Tarkoitus on myös yhyttää paikalle saapuneet kalakaverit.
Manulla ja Jaakolla on luvassa intensiivinen reissu Ahvenanmaalla. Tarkoitus olisi viedä perhokalastus uudelle tasolle, kartoittaa saaren parhaat kaurispaikat sekä tutkia uuden solulinjan perustamista. Käsivarren Lapissa Aki ja Äijä ovat saaneet seuraa Akin vuosien takaisesta ystävästä. Mehtämikon yllätysten täyttämän vaelluksen viimeinen päivä on käsillä. Tavoitteena olisi päästä kruunaamaan Sørøyan reissu vuonon rantaan. Lakselvalla Emman ja Jounin kalareissun päätöspäivä tuo mukanaan odotukset hyvästä saaliista.
Ahvenanmaalla Manun ja Jaakon paikallisopasta, Filipiä, on onnistanut kaurisjahdissa. Seuraavaksi kaatunut saalis tulisi paikantaa, ja kerätä tarvittavat näytteet uutta solulinjaa varten. Mehtämikko on lähtenyt syksyn viimeiselle vaellusreissulle. Luvassa on äärimmäisen vaativa reitti, mutta myös toinen toistaan huikeampia maisemia. Rovaniemellä Milla ja Samuli kouluttavat uutta perheenjäsentä metsästyskoiran tavoille. Käsivarren erämaassa Aki, Ari ja Äijä ovat aloittamassa uutta kalastuspäivää. Tavoitteena on saada illalliskalat ja kerätä lisää näytteitä kalakantojen tutkimusta varten.
Rovaniemellä Milla ja Samuli valmistautuvat uuteen sorsanmetsästyspäivään. Tällä kertaa joukkue tiivistyy, ja Yoda-pentu jää talonvahdiksi. Inarissa Emma ja Jouni uppoutuvat perinteisiin verkkopyyntimenetelmiin. Pohjois-Norjassa Mehtämikolla on edessään vaelluksensa viimeinen etappi, ja jäljellä oleviin nousukilometreihin valmistaudutaan keventämällä kuorma. Vesilahdella Manu ja Aleksi ovat keskittyneet rakennusurakkaan. Omintakeinen pyyntiväline tulisi saada valmiiksi ennen illan varsinaista jahtia.
Manu ja Aleksi jännittävät yöllä tekemäänsä havaintoa. Kivijärvellä Milla ja Samuli viettävät perinteistä lomaa kanalintujahdissa. Reissulla kerätään ikimuistoisia hetkiä perheelle tärkeästä paikasta, mutta matkasta jää käteen myös pysäyttävä kokemus. Hyrynsalmelainen Kati on lähdössä kanalintujahtiin puolisonsa Matiaksen ja suomenpystykorva Ruskan kanssa. Sää aiheuttaa kuitenkin viivästyksiä reissuun. Kirkkonummella Teemu ja Mima ovat aloittamassa kotitekoisen kosteikkonsa kunnostusta. Samalla jännitetään, ehtiikö Mima saada aselupansa ennen seuraavan päivän peurajahtia.
Kati ja Matias ovat viettäneet yön maastossa, ja edessä on uusi jahtipäivä. Nuori Ruska-koira on osoittanut potentiaalia, mutta keskittymistä on vielä harjoiteltava. Aki ja Äijä ovat lähteneet avaamaan pilkkikautta tuttuun paikkaan. Reissua varjostaa Äijän hiljattain havaitut terveyshuolet. Inkoossa Teemu ja Mima ovat yhdistäneet metsästyksen ja opiskelun. Peurajahdin lisäksi olisi tarkoitus nähdä malliesimerkki saaliin käsittelystä. Inarissa Emma ja Jouni valmistautuvat perinteiseen riekon ja ketun ansapyyntiin. Ennen jahtiin lähtöä on kuitenkin valmistettava itse pyyntivälineet.
Taivalkoskella Kati ja Ruska ovat valmistautuneet tärkeään päivään. Ruska pääsee osoittamaan kykynsä tuomarin edessä linnunhaukkukokeessa, ja lupaavat olosuhteet lisäävät odotuksia. Myös Karkkilassa on luvassa jännittävä päivä - Teemun ja Miman harjoitukset Abbyn kanssa ovat sujuneet hyvin, ja nyt on aika nostaa panokset seuraavalle tasolle kyyhkyjen kanssa tehtävällä harjoituksella. Inarissa Emma ja Jouni ovat saaneet riekko- ja kettuansojen materiaalit kasaan. Jotta saaliin saaminen olisi varmempaa, on Jounilla takataskussaan vielä yksi ässä.
Kati ja Matias ovat lähdössä kettujahtiin laajalla rintamalla. Myös Emma ja Jouni lähtevät selvittämään, olisiko ansoihin jäänyt yön aikana kettuja tai riekkoja. Öiset tuntemukset ovat antaneet viitteitä siitä, että päivältä on lupa odottaa tulosta. Milla ja Samuli ovat saapuneet erämaan keskelle. Molemmat ovat ottamassa uutta aluevaltausta metsästyksen saralla, ja tällä kertaa koirat saavat jäädä mökkivahdeiksi. Ikaalisissa Manu, Jaakko ja Aleksi ovat yhdistäneet voimansa. Rusakot ovat aiheuttaneet ongelmia alueella, ja huutoon pyritään vastaamaan sekä miesten että Piki-koiran toimesta.
Tarvantovaaran erämaassa Milla ja Samuli ovat valmiina uuteen metsästyspäivään. Edellisen päivän perusteella maastossa riittää lintuja, ja myös suotuisa sää ennakoi onnistumisia. Aki ja Äijä saavat pilkkireissulleen odotetun vieraan, kun Akin Adela-tytär saapuu lataamaan akkuja luonnon rauhaan. Manun on tarkoitus viritellä nuoruuden suosikkiharrastusta uusille taajuuksille apuvälineiden voimin. Revanssihenkeä on myös Pohjois-Ruotsissa, jossa Mehtämikko on lähtenyt Ritsemin seuduille paikkaamaan edellisvuoden harmillisesti päättynyttä reissua.
Mehtämikko on selvinnyt ensimmäisestä yöstä naparetkisimulaattorissa Ruotsin erämaassa. Päivän tavoitteena on päästä selvemmille vesille pilkkimään. Enontekiöllä Aki ja Adela selvittävät, kumpi on todellisuudessa parempi kalastaja - isä vai tytär. Inarissa Emma ja Jouni kokeilevat perinteistä kalastustapaa, juomustusta. Paikallinen opas Rauno pitää huolen, että pyydykset viritetään oikein. Hyrynsalmella Kati ja Matias ovat saamassa perheenlisäystä, mutta vielä on mahdollisuus käydä jahdissa ennen kevään saapumista ja vauvan syntymää.
Hyrynsalmella Katilla on majava tähtäimessä, ja on vain yksi mahdollisuus saada saalis talteen. Sevettijärvellä Emma ja Jouni lähtevät kokemaan edellisenä päivänä laitettuja juomuksia. Samalla selvitetään, ovatko Raunon opit menneet perille. Teemu ja Mima ovat Söderskärissä miehittämässä lintuasemaa. Pohjois-Ruotsissa Mehtämikko on yöpynyt tuvan suojissa, ja päivän tavoitteena on päästä laskeutumaan turvallisesti alemmas. Aki ja Äijä ovat lähteneet tunnelmoimaan kevään saapumista Norjan vuonoille Akin hyvän ystävän, Samin kanssa.